They’ll never walk alone? The multiple settings of children’s active transportation and independent mobility

Abstract

Interest towards children's mobility patterns has increased due to the health risks related to sedentary lifestyles and increasing obesity levels. While there are indications that the participation of Finnish children and youth in structured exercise has increased, the level of unstructured physical activity, such as walking and cycling for transportation and playing outdoors, has decreased. The decreasing activity levels of children and youth call for a better understanding of the possibilities of different environments to promote physical activity. This thesis examines the mobility behaviours of children and youth in two urban areas of Finland. The main objective is to identify the characteristics of the built environment which promote children's independent mobility and active transportation. Concurrently, I develop new ways of conceptualizing and operationalizing the environment that matters for children's mobility outcomes. Understanding the multiple ways in which the elements of the built environment matter for children's active living requires a specific place-based methodology. In this thesis, an Internet-based softGIS method was used to collect data from children and youth on their mobility during school journeys as well as on their way to the places meaningful to them. My findings show that distance and consequently the density of the built environment are the most crucial elements of environment for children's mobility. Moderately dense urban environments promote children's independence and activity, whereas the places in the densest urban cores are reached in the company of adults using passive transport modes. However, the urban cores offer multitude of interesting things to experience. I conclude that planning and the promotion of physical activity should not concentrate exclusively on some specific journeys or on places specially designed for children and youth. Instead, the whole environment should be considered as a potentially meaningful setting for activities. Based on these findings, new urban areas should be connected to the existing urban structure, and good public transportation links should be developed to allow for independent mobility. In future research, emphasis should be given to the places children frequent, and the environment around these places. Independent mobility should be studied in line with transport mode when we are interested in physical activity during transportation. Moreover, distance should always be taken into account when analysing the associations between environment and mobility.

Lasten liikkuminen aktiivisin kulkutavoin ja itsenäisesti on vähentynyt kaikkialla läntisessä maailmassa. Suomalaiset lapset harrastavat liikuntaa aikaisempaa enemmän, mutta ohjaamaton vapaa-ajan liikkuminen sekä matkojen taittaminen jalan tai pyörällä ovat vähentyneet. Siirtyminen omaehtoisesta kävelemisestä ja pyöräilemisestä autossa kuljetettavaksi vaikuttaa lasten arkiliikkumisen määrään ja sitä kautta terveyteen ja hyvinvointiin. Tarvitaankin tietoa siitä, millaiset yhdyskuntarakenteen piirteet tukevat lasten ja nuorten aktiivista ja itsenäistä liikkumista. Väitöstutkimuksessani tarkastellaan lasten ja nuorten liikkumista Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Työssäni selvitän, mitkä yhdyskunnan rakenteelliset piirteet mahdollistavat itsenäisen liikkumisen käyttäen aktiivisia kulkutapoja. Samalla kehitän uusia tapoja käsitteellistää ympäristö, jonka voidaan katsoa vaikuttavan lasten ja nuorten liikkumisvalintoihin. Lähestyn näitä tutkimuskysymyksiä paikkaan kytkeytyvällä pehmoGIS-menetelmällä. Menetelmä mahdollistaa aineiston keräämisen tutkittavilta lapsilta ja nuorilta, jotka pääsevät kertomaan koulumatkastaan ja määrittelemään itselleen merkitykselliset paikat sekä kertomaan liikkumisestaan näihin paikkoihin. Tulokseni osoittavat, että tärkein liikkumisen valintoihin vaikuttava tekijä on kuljettavan matkan pituus. Sitä kautta rakennetun ympäristön tiiviys monissa muodoissaan näyttäytyy keskeisenä liikkumisen tapaa ja itsenäisyyttä ennustavana tekijänä. Kohtuullisen tiivis ympäristö tukee itsenäisyyttä ja aktiivisuutta, kun kaikkein tiiveimmissä kaupunkiympäristöissä käytetään julkisia kulkuneuvoja ja autoa, usein vanhempien seurassa. Kaupunkikeskustat tarjoavat lapsille kuitenkin monipuolisia mahdollisuuksia kokemiseen ja tekemiseen. Tulosten perusteella kaupunkisuunnittelussa ja liikunnanedistämisessä ei tulisi rajoittua vain erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuihin ympäristöihin tai yksittäisiin matkoihin. Sen sijaan koko kaupunki tulisi nähdä liikkumaan kannustavana ympäristönä. Uudet asuinalueet tulisi kytkeä osaksi olemassa olevaa kaupunkirakennetta, jotta itsenäisen liikkumisen mahdollistavan joukkoliikenteen järjestäminen on mahdollista. Tutkittaessa ympäristön ja liikkumisen välisiä yhteyksiä huomio pitäisi kiinnittää lasten lukuisiin merkityksellisinä kokemiin paikkoihin ympäristöineen. Myös kuljettujen reittien ympäristöllä on yhteys kulkutapaan ja liikkumisen itsenäisyyteen. Kun kiinnostuksen kohteena on fyysinen aktiivisuus, paitsi kulkutapaa myös liikkumisen itsenäisyyttä tulisi tiedustella. Ympäristön piirteiden ja liikkumisen yhteyksiä tutkittaessa kuljetun matkan pituus tulee aina ottaa huomioon.