Yksi kuva, tuhat sanaa - eli miten valokuvasta tehdään nykytaidetta esittelyteksteissä

Abstract

Käsittelen taidepuhetta nykyvalokuvataiteen näkökulmasta. Tuon ilmi taidepuheen konventioita tutkimalla sitä, miten valokuvataiteesta kirjoitetaan näyttelykontekstissa. Viime vuosina taidepuheesta on käyty Suomessa keskustelua, jossa on ollut nähtävissä lukija/katsojan ja taiteilija/galleriatahon välinen vastakkainasettelu. Taidepuhe on nähty liian vaikeaksi ymmärtää, ja toisaalta on puolustettu kirjoittajien vapautta omannäköiseensä ilmaisuun. Ajankohtaisuudestaan huolimatta nykytaidepuheen ongelmia on tähän mennessä tutkittu vähän.

Opinnäytetyöni tavoitteena on tuoda esiin taidepuheeseen juurtuneita tapoja tekstien analysoinnin avulla ja osoittaa, että käytännöt (esimerkiksi tekstien termistö ja sisällöt) kaipaavat kyseenalaistusta ja jopa muutosta. Tarkastelen aihettani katsoja/lukijan näkökulmasta. Tutkin sitä, millaisia tekstejä suomalaisen valokuvataiteen yhteydessä ylipää-tään esitetään - eli millä keinoilla valokuvaa legitimoidaan (nyky)taiteeksi tekstin avulla. Erittelin aineistoni sisältä-mistä teksteistä tyylillisiä elementtejä, joista tekstit rakentuvat – kuten vaikkapa kielelliset, sisällölliset ja teosten ulkopuolelle viittaavat elementit. Näitä elementtejä analysoimalla etsin teksteistä tunnistettavia stereotyyppisiä taiteilijahahmoja, mikä kertoo siitä, miten taiteilijat halutaan yleisölle esitellä. Tutkin, onko aineistosta löydettävissä ”reseptiä” esittelytekstille. Käsittelen taiteen kieltä myös yleisesti, vertailen sitä yleiskieleen ja puhun teosten nimeämisen vaikutuksesta kuvan tulkintaan.

Valitsin analyysiaineistokseni valokuvataidenäyttelyiden esittelytekstejä neljältä vuosina 2010-2014 suomalaista taidevalokuvaa runsaasti esitelleeltä taidegallerialta (Galleria Heino, Galerie Anhava, Valokuvagalleria Hippolyte sekä Gallery Taik Persons). Galleriat valikoituivat aineiston lähteiksi maineensa ja vaikutusvaltaisuutensa ansiosta. Käsitte-lin aineistoani kolmivaiheisen sisällönanalyysin avulla eli pelkistäen, ryhmitellen ja käsitteellistäen (ks. Tuomi & Sara-järvi 2002, 110-113). Tiivistin aineiston teksteistä löytämiäni yhteneviä piirteitä pelkistetyiksi ilmauksiksi eli luettelin samankaltaisia lauseita, ryhmittelin näitä ilmauksia alakategorioihin, kuten ”maalaustaiteeseen peilaaminen” tai ”lyyrisyys”, ja muodostin näistä kategorioista yhdistäviä luokkia, kuten ”kielelliset tehokeinot esittelytekstien rakentamisessa”. Käytin tutkimuksessani apuna valokuvateoriakirjallisuutta, sekä sanan ja kuvan välistä suhdetta käsitteleviä teoksia. Lisäksi haastattelin Suomen valokuvataiteen museon johtaja Elina Heikkaa ja Valokuvagalleria Hippolyten näyttelykoordinaattori Petronella Grönroosia saadakseni kuvan siitä, miten Suomessa suhtaudutaan esittelyteksteihin taiteilijan ja näytteillelaittajan taholla.

Valokuvataiteen esittelyteksteissä tavaksi on muodostunut käyttää tiettyjä sanoja ja termejä, kuten esimerkiksi ”tutkia” ja ”narratiivinen”, ja hyödyksi käytetään mm. tieteen diskurssia ja muiden taiteenlajien vertaamista valokuvaan. Erittelemilläni keinoilla pönkitetään valokuvan asemaa taiteena. Huomionarvoista on, että teksteistä ei juuri noussut esiin poikkeavia tyylejä, vaan ne noudattivat muutamaa tiettyä kaavaa eli ”reseptiä”. Jos halutaan esitellä tekijä tietynlaisena taiteilijana, hänen esittelytekstissään käytetään tietynlaista kieltä. Totuttu tyyli ei kuitenkaan ole välttämättä aina toimiva, kuten joistakin aineiston teksteistä huomaa. Lukijaystävällisyyttä jää kaipaamaan koukeroisia ja filosofisia tekstejä tavatessa.

Tutkimus on sysäys taidepuheen kriittisen tarkastelun laittamiseksi alulle. Se on katsaus aiheeseen, jolla on suuri vaikutus koko taidemaailmaan. Tapa, miten taiteesta puhutaan, vaikuttaa sen vastaanottoon. Opinnäytetyössäni vasta esittelen ongelman olemassaolon –sen ratkaisu on vielä kysymysmerkki. Taidepuheen muotoutuminen on kestänyt pitkään, ja ongelmat ovat syntyneet huomaamatta. Tutkimus osoittaa, että esittelyteksteillä on taiteessa suuri merkitys, ja niiden tarkoituksenmukaisuuteen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

I deal with art talk from the viewpoint of contemporary art photography. I introduce conventions of art talk by studying the ways photography is written on in exhibition context. In recent years there has been conver-sation about art talk in Finland, where a juxtaposition between the reader/viewer and the artist/gallery side can be identified. Art talk has been seen too hard to understand, and on the other hand the writers’ freedom to express themselves distinctively has been defended. Regardless of the actuality of the topic, the problems of art talk haven’t been widely reseached as yet.

The goal of my thesis is to bring forth the habits rooted in art talk by analysing texts, and show that the manners (for example concepts being used and the contents of texts) need to be questioned and even changed. I consider the topic from the point of view of the viewer/reader. By examining the types of texts presented with Finnish art photography in general I demonstrate how photography is legitimated into (con-temporary) art by the aid of text. I itemized certain stylistic elements from the text material. These elements construct the texts. They can be for example linguistic or dealing with content. By analyzing the elements I looked for stereotypical artist types that are constructed with texts including chosen elements. The elements are used for introducing the artist to the audience in certain ways. I studied the material to find a “recipe” for an exhibition text. I also cover the subjects of the language of art compared to the general language, and the effect of titling works of art to art interpretation.

As my material of analysis I chose texts from Finnish photography exhibitions between the years 2010 and 2014. The galleries providing the texts were galleries Heino and Anhava, Photographic Gallery Hippolyte and Gallery Taik Persons. These galleries were chosen because of their reputation and influence. I dealt with the material with a three-point content analysis introduced by Tuomi and Sarajärvi (2002, 110-113). I sorted out plain expressions by searching for similar traits and sentences; then grouped these expressions under sub-categories and finally formed conjunctive classes, as linguistic traits, references outside photography etc. As support for my research I used literature concerning photography theory and the relation between word and image. In addition I interviewed Elina Heikka, the director of the Finnish Museum of Photog-raphy, and Petronella Grönroos, the exhibition coordinator of Photographic Gallery Hippolyte. These interviews helped me form a picture of how artists and their exhibitors concern exhibition texts.

A habit has been formed in Finnish photography exhibition texts of using certain terminology, as for exam-ple “research” and other words relating to scientific discourse. This is one way of reasserting photography’s role as an art form, as well as for example referring to other art forms or using philosophical vocabulary. There are only a few ways to write in use according to my source material, and hardly any exeptions. This is particularly noticeable, since it tells a lot about how artists are presented. There are a few “recipes” that are applied in texts, a few styles that are familiar to the community of contemporary artists. But familiar doesn’t always work, as can be seen in some parts of the source material. When deciphering the winding, elusive and philosophical jungle of words it becomes clear that there is definitely room for more reader friendly styles.

This research is a push towards a critical inspection of art talk. It is an overview of a topic that has a great effect on the whole art world. The way that we talk and write about art affects its reception. In my thesis I only present the existence of the problem – the solution still remains a question to be answered. The forming of art talk has taken a long time, and the problems have arisen quite unnoticed. The research proves that exhibition texts have a substantial meaning in art, and their suitability and practicality should be taken into account more than now.