Kandidaatintutkielmassa “Kuva kohtaa sosiaalialan. Sosionomi-taidekasvattajan havaintoja kahden alan kohtaamispisteessä” tarkastelen kysymyksiä, joita liittyy kuvataiteen käyttöön sosiaalialan ympäristöissä. Näkökulma rajautuu pääasiassa tilanteisiin, joissa sosiaalialan osaajat toteuttavat lähelle taidekasvatusta tulevia projekteja käyttäessään kuvataidetta oman työnsä lomassa.
Aineistona käytän kirkon diakoniatyöntekijöille tekemääni kyselyä, jonka analysoin fenomenografista analyysitapaa mukaillen. Käytän materiaalina myös omia kokemuksiani työelämästä. Tämän lisäksi minulla on tukenani kirjallisuutta. Kyselystä ja omista kokemuksistani esiin nousseet teemat olen jakanut neljään osaan, joita käsitellään omissa kappaleissaan. Teemat ovat välineellisyys, kohderyhmät, leikkiminen ja terapeuttisuus. Tutkielmani näkökulmasta sosiaalialan ja taidekasvatuksen kohtaamisen haasteet liittyvät näihin aihealueisiin.
Tutkielmani näkökulmasta olisi tärkeää, että sosiaalialalle rantautuisi laajempi käsitys siitä miten kuva voi olla läsnä sosiaalialan työssä, Olennaisen voi tiivistää seuraavaan: Sosiaalialalla haasteena on kohdata taide koko moninaisuudessaan ja laajuudessaan, niin, että se voi olla läsnä paitsi virikkeenä ja terapeuttisena työkaluna, myös taiteena taiteen vuoksi. Tämä laajempi näkökulma avaisi uusia maailmoja ja tekemisen tapoja kaikkien asiakasryhmien ulottuville. Lisäksi on tärkeää hahmottaa taiteen tekemiseen liittyvä herkkyys ja terapeuttisuuden läsnäolo kaikessa taidetoiminnassa.
Tämä eräänlaisen laajemman näkökulman saavuttaminen on yksi keskeinen asia jonka kautta haastetta voitaisiin lähteä ratkaisemaan. Tältä pohjalta voidaan myös todeta, että asian esillä pitäminen sosiaalialan koulutusohjelmissa on tärkeää. Asian syvempi hahmottaminen vaatisi lisätutkimusta. Lisätutkimuksen valossa voitaisiin yksityiskohtaisemmin tarkastella sitä, mitä kaikkea haasteiden taustalta löytyy ja miten niihin voidaan puuttua.