Tutkielma käsittelee taiteen ja aktivismin yhteistyötä lähestyen aihetta sosiaalipoliittisen, taiteellisen ja kasvatuksellisen näkökulman kautta. Tutkimusmenetelmä on laadullinen ja fenomenologiseen tutkimusperinteeseen nojaava. Taidetta ja aktivismia käsittelevistä ajankohtaisteksteistä koostuvaa tutkimusaineistoa tulkitaan ja analysoidaan belgialaisen taideteoreetikon Chantal Mouffen tarjoamien teoreettisten työkalujen avulla. Lisäksi taiteellis-aktivististen projektien laatua pohditaan peilaten tutkimusaineistoa vuonna 2013 toteutettuun taidetta ja aktivismia yhdistäneeseen Case Pyhäjoki – Taiteellisia tulkintoja ydinvoimasta -projektiin.
Tutkielma linkittää taiteen ja aktivismin yhteistyön ilmiötä agonistisen politiikan teoriaan ja tarkastelee taiteellis-aktivistisen yhteistyön mahdollisuuksia poliittisena vaikuttajana yhteiskunnassamme. Tutkielma kartoittaa taiteen ja aktivismin yhdistyessä syntyviä toimintamalleja, taiteilijan ja aktivistin hybridi-identiteetin laatua sekä taiteellis-aktivistista toimintaa hegemonian kyseenalaistamisena ja toisin tekemisen mallien kehittämisenä. Kriittisen taiteen tradition sisäistyminen taide-maailman uusliberalististen rakenteiden alaiseksi on vaikuttanut kritiikin voimaan ja vaikutusmahdollisuuksiin. Tutkielmassa pohditaan kuinka taiteilija ja aktivisti yhdessä voivat luoda uusia vaikuttavia kriittisen taiteen muotoja.
Taiteen ja aktivismin toiminnan päämäärät peilaantuvat agonististen tilojen luomiseen, mikä linkittyy osaltaan myös kriittisen taidepedagogiikan perinteeseen ja periaatteisiin. Tutkielma puhuu aktiiviseen toimijuuteen kasvattamisen puolesta ja kytkee taiteellis-aktivistisen toiminnan piirteitä taidekasvatuksen kentälle.