Alueellisten asukaspalveluiden tuottajan liiketoimintamallit

 |  Login

Show simple item record

dc.contributor Aalto-yliopisto fi
dc.contributor Aalto University en
dc.contributor.advisor Toimela, Juha
dc.contributor.advisor Junnonen, Juha-Matti
dc.contributor.author Arponen, Hanna
dc.date.accessioned 2014-05-22T06:56:27Z
dc.date.available 2014-05-22T06:56:27Z
dc.date.issued 2014-05-19
dc.identifier.uri https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/13139
dc.description.abstract Suomen väestö vanhenee, työssäkäyvät ihmiset arvostavat vapaa-aikaansa yhä enemmän ja väestön varallisuustaso kasvaa. Nämä tekijät puoltavat sitä, että tulevaisuudessa elämistä helpottavat palvelut, kuten asukaspalvelut, tulevat yleistymään. Senioriasumiseen on kehitetty erilaisia palveluita ja liiketoimintamalleja, mutta asukaspalvelut ovat vielä suhteellisen uusi käsite. Ihmisten tietoisuuden ja varallisuuden lisääntyessä on kuitenkin oletettavaa, että asukaspalveluiden kysyntä tulee lisääntymään, joten myös niiden ympärille muodostuva liiketoiminta tarvitsee kehittäjää ja uusia toimijoita. Tämä tutkimus on osa Energizing Urban Ecosystems –tutkimushanketta, jonka osapuolina ovat muun muassa Espoon kaupunki, SRV Yhtiöt Oyj, Aalto-yliopisto ja Tekes. Hanke muodostuu useista eri tavoitteista ja päämääristä, joista tähän tutkimukseen liittyy Espoon niin kutsutun T3-alueen kehittäminen ja alueen houkuttelevuutta parantavien palveluiden liiketoimintamallien selvittäminen. Diplomityön tarkoituksena on tutkia vaihtoehtoisia liiketoimintamalleja, joilla asukaspalveluita voidaan tuottaa alueellisesti sekä pohtia, voiko aluekehittäjä hyötyä asukaspalveluliiketoiminnasta. Tutkimuksessa löydettyä liiketoimintamallia sovelletaan Espoon Keilaniemeen, joka tulee muuttumaan yritysten toimitilapainotteisesta työpaikkakeskittymästä niin sanotuksi ”mixed-use -alueeksi”, jossa yhdistyy työskentely, asuminen ja vapaa-aika. Koska alue on tällä hetkellä työpaikkakeskeinen, eikä sieltä löydy asukaspalveluita, tutkimuksessa kartoitetaan mahdollisuuksia niiden tuottamiseksi alueella. Tutkimuksessa tunnistettiin kolme mahdollista tapaa tuottaa asukaspalveluita. Ne ovat palveluoperaattori, alueellinen huoltoyhtiö ja isännöintiin kytketyt asukaspalvelut. Isännöintiyritys ja alueellinen huoltoyhtiö ovat usein alueella jo valmiina toimivia toimijoita, joilla on olemassa oleva asiakaskunta, jonka pohjalta asukaspalveluiden liittäminen osaksi niiden liiketoimintaa voisi olla kannattavaa. Haasteena ovat kuitenkin asenteet asukaspalveluita kohtaan. Palveluoperaattori luo kokonaan uuden liiketoiminnan, ja sitä kautta sen pitää saada markkinoitua oma toimintansa niin, että sen tarjoamia palveluita tilataan ja ostetaan. Tämä voi olla ainakin alussa hankalaa, sillä suomalaiset eivät ole vielä suuressa määrin valmiita tai halukkaita käyttämään asukaspalveluita. Suurin kynnyskysymys asukaspalveluita kohtaan tuntuu olevan maksuhalukkuus. fi
dc.description.abstract The Finnish population is becoming older, working people appreciate their leisure more and more and people’s wealth is increasing. All these matters support the fact that services, which help everyday living, for example resident services, will become more common in the future. For senior living, different kinds of services and business models have been developed but resident services are still a rather new concept in Finland. However, as awareness and wealth increase, the demand for resident services is likely to increase as well. That may create opportunities for service developers. This research is part of a project called Energizing Urban Ecosystems conducted by Aalto University. Other participants in the research project are, among others, City of Espoo, SRV Group Plc and Tekes. The project has several targets, one of which is the study of Espoo’s so-called T3 area and the possibilities to increase the area’s attractiveness by developing resident services. The aim of this thesis is to study alternative business models for providing resident services regionally, and to discuss whether property developers could profit from resident services. The business model found in this research will be applied in Keilaniemi district of Espoo in a case study. In the future, Keilaniemi region will be developed from a business-centered working district into a mixed-use area where work, living and leisure are combined. At the moment Keilaniemi is workplace-orientated and no resident services are provided in the region. Hence, this study will examine the possibilities to provide resident services in the new mixed-use region of Keilaniemi. Three possible ways to arrange resident services were found in the research: a service operator, a regional maintenance company or a property manager. A property manager and a regional maintenance company are usually already in the region and they have an existing clientele which could help them to make resident services a profitable part of their business. A service operator, instead, has to create completely new business and find enough customers to make the business profitable. However, a service operator is fully concentrated on resident services, which are its core business, and thus it could succeed better than a regional maintenance company or a property manager. In any case, the biggest obstacle will be finding enough clients, as most Finns are not yet ready or willing to use resident services mainly due to moderately high prices of the services. en
dc.format.extent 110
dc.language.iso fi en
dc.title Alueellisten asukaspalveluiden tuottajan liiketoimintamallit fi
dc.title Business models of regional resident service provider en
dc.type G2 Pro gradu, diplomityö en
dc.contributor.school Insinööritieteiden korkeakoulu fi
dc.subject.keyword asukaspalvelu fi
dc.subject.keyword liiketoimintamalli fi
dc.subject.keyword palveluoperaattori fi
dc.subject.keyword aluekehittäminen fi
dc.subject.keyword resident service en
dc.subject.keyword business model en
dc.subject.keyword service operator en
dc.subject.keyword regional development en
dc.identifier.urn URN:NBN:fi:aalto-201405221901
dc.programme.major Kiinteistönpitotalous ja -tekniikka fi
dc.programme.mcode IA3004 fi
dc.type.ontasot Master's thesis en
dc.type.ontasot Diplomityö fi
dc.contributor.supervisor Saari, Arto
dc.programme Rakenne- ja rakennustuotantotekniikan koulutusohjelma fi


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record

Search archive


Advanced Search

article-iconSubmit a publication

Browse

My Account