Fanfaari on veistos, joka koostuu sadoista koristemaalatuista keramiikkakappaleista. Osa kollaasin kappaleista on vanhoja, käytöstä poistettuja sähkökeramiikkaosia, ja osa teokseen varta vasten valmistettuja posliinisia kappaleita. Fanfaari oli esillä Arabian museon galleriassa syksyllä 2013 "Samasta- teoksia monista osista" -ryhmänäyttelyssä.
Teoksen pääosassa ovat värikkäät, käsinmaalatut koristeet. Koristelutekniikoina käytin erilaisia alilasite- ja posliinimaalaustekniikoita. Työskentelyprosessissa en suunnitellut tai etukäteen luonnostellut kuvioita, vaan maalasin kappaleet aina työskentelyhetken tunnelman mukaan. En myöskään suunnitellut veistoksen esillepanosommittelua etukäteen, vaan kokosin kollaasin koristelemistani kappaleista määritellen sen muodon vasta näyttelytilassa, jolloin maalaamani kuviot yhdistyivät toisiinsa sattumanvaraisesti muodostaen itsellenikin yllätyksellisiä yhdistelmiä.
Opinnäytteen kirjallisessa osassa kerron materiaali- ja tekniikkavalinnoista, työskentelyni etenemisestä, sekä pohdin erilaisia työskentelyssäni läsnä olevia teemoja kuten sattumanvaraa, suunnittelemattomuutta, avointa lopputulosta ja paikan (työhuoneen)merkitystä. Peilaan omaa työskentelyäni aiheista löytyvään kirjallisuuteen sekä keskusteluuni lasi- ja keramiikkataiteilija professori Oiva Toikan kanssa.
Fanfaarin toteuttamista ja prosessiani jälkikäteen tutkimalla ja analysoimalla, ja siitä kirjoittamalla olen oppinut äärettömän paljon. Olen opinnäytetyöni avulla saanut arvokasta tietoa ja oivalluksia itsestäni, työskentelystäni ja taiteellisesta prosessista: jotakin, jota tuskin olisin ilman näin syvällistä paneutumista saavuttanut. Fanfaari-opinnäyteprojekti on kokonaisuudessaan antanut minulle paljon iloa, aitoa sisältöä ja korvaamattoman arvokasta ymmärrystä, jota hyödyntää tulevaisuudessa.
Fanfare is a ceramic sculpture, collage that is build up from hundreds of hand paint decorated fragments. Some of the fragments are old, deprecated ceramic electric insulators and some are hand made from porcelain, specially for the sculpture. Fanfare was exhibited at the Arabia Museum Gallery on Autumn 2013, in the "Samasta -teoksia monista osista" -group exhibition.
Colorfull hand painted decorations play the main role in the sculpture. The decoration techniques used were different kinds of under glaze colours and porcelain painting techniques. Without any preplanning or excesive sketching, I painted the pieces by seizing the mood of the moment. I didn´t plan the form of the sculpture beforehand either. I build it up from the fragments that I had painted, directly to the gallery space. The randomly combined decorations formed suprising combinations, even to myself.
Textual part of my thesis is a narration of my working process. I write about the materials and techniques that I choosed to use and how my working proceed. I also ponder different themes that are present in my working process: Randomness, unplannedness, open outcome and signification of a space, for example. I reflect my work to the literary written from these themes and to the discussion had with glass- and ceramic artist professor Oiva Toikka.
Analysing and exploring my working process and making of Fanfare has gained me enormous knowledge. I´ve learned and realized a lot from myself, my working style and artistic process. Without this profound wondering, I would not have ever achieved this information. My master thesis, Fanfare, has brought me lots of joy, actual content and indispensable understanding for the future.