Urbaani villiys – joutomaiden spontaani kasvillisuus osana esteettisesti monimuotoista kaupunkiluontoa

Abstract

Kaupungistumisen seurauksena luontotyyppejä pirstoutuu, mutta samalla syntyy erilaisia hylättyjä tiloja, kuten joutomaita. Niille voi muodostua uudenlaisia elinympäristöjä, jotka voivat olla hyvin lajirikkaita ja tarjota elinympäristöjä uhanalaisillekin lajeille. Ongelmana on, että näihin alueisiin liitetään negatiivisia mielikuvia, jolloin niitä ei arvosteta. Maisema-arkkitehtuurin keinoilla näitä käsityksiä voidaan muuttaa, mutta suunnittelun keinojen myötä joutomaiden esteettinen arvo eli villiys on vaarana kadota. Tämä diplomityö käsittele joutomaiden spontaanin kasvillisuuden estetiikkaa. Työssä luodaan lähestymistapoja joutomaiden maisema-arkkitehtoniseen suunnitteluun, jotka samanaikaisesti huomioivat joutomaiden esteettisen arvon ja mahdollistavat joutomaiden hyväksynnän. Lähestymistapojen tueksi kootaan hienovaraisia maisema-arkkitehtuurin keinoja.

Tämä diplomityö on käsitteellis-teoreettinen tutkielma, joka tarkastelee aihetta teoreettisen tarkastelun kautta ja soveltaa kerättyä tietoa osaksi maisema-arkkitehtonista suunnittelua. Työn alussa avataan työn aiheen kannalta olennainen viitekehys – luonto kaupungissa. Viitekehyksen kautta tarkastellaan joutomaiden arvostuksen puutteen taustalla olevia syitä. Seuraavassa luvussa perehdytään joutomaihin ja niiden spontaaniin kasvillisuuteen sekä niiden ekologisiin ja sosiokulttuurisiin arvoihin. Luvussa tarkastellaan myös spontaanin kasvillisuuden ominaisuuksia: paikan tajua, ajallista ulottuvuutta ja villiyttä. Seuraavassa luvussa käsitellään ympäristöestetiikkaa. Aihetta lähestytään luonnon esteettisen arvostamisen kautta, jonka jälkeen tarkastellaan ympäristöestetiikan keskeisiä suuntauksia: tietoperustaista ja ei-tietoperustaista ympäristöestetiikkaa. Luvun lopussa keskitytään joutomaiden esteettisen arvon tarkasteluun. Työn lopussa esitellään tässä työssä luodut lähestymistavat joutomaiden maisema-arkkitehtoniselle suunnittelulle ja niiden tueksi maisema-arkkitehtuurin keinoja.

Työssä käy ilmi, että joutomaiden spontaanin kasvillisuuden esteettinen arvo perustuu sen ristiriitaisuuksiin: vaaraan ja jännitykseen. Sen arvo syntyy sen villiydestä. Villiys voidaan nähdä kontrastina kaupunkien hallituille viheralueille ja sitä kautta kaupunkiluontoa esteettisesti rikastuttavana. Lisäksi työssä luodaan neljä erilaista lähestymistapaa joutomaiden maisema-arkkitehtoniselle suunnittelulle: joutomaa kerrottuna – tarinan näkyväksi tekeminen, joutomaa elettynä – kokemuksellisuuden mahdollistaminen, joutomaa tuttuna – vihjeitä huolenpidosta sekä joutomaa vieraana – tarkoituksenmukainen suunnittelemattomuus. Työssä käy myös ilmi, että maisema-arkkitehdilta edellytetään sensitiivistä otetta joutomaiden suunnitteluun, jotta paikan vaalittavat ominaisuudet eivät katoa. Lisäksi maisema-arkkitehti voi toimia tarinan kertojana tai mahdollistajana, jolloin maisema-arkkitehti väistyy sivuun. Näiden ohella maisema-arkkitehdin tulee sallia luonnossa tapahtuva muutos ja suhtautua suunnitteluun prosessina, joka elää ajassa.

Urbanization causes the fragmentation of natural habitats, but at the same time various abandoned spaces are formed, such as wastelands. They can form new types of habitats that are very species-rich and provide habitats even for endangered species. The problem is that these areas are associated with negative images. Landscape architecture can change these perceptions, but the aesthetic value of wastelands is then in danger of disappearing. This thesis deals with the aesthetics of the spontaneous vegetation of wastelands. This thesis creates approaches to the landscape architectural planning of wastelands, which simultaneously take into account the aesthetic value of wastelands and enable the acceptance of wastelands. Subtle means of landscape architecture are assembled to support the approaches.

This thesis is a theoretical study that examines the subject through a theoretical examination and applies the collected knowledge into practice. The framework – nature in the city examines the reasons behind the lack of appreciation of wastelands. In the next chapter, we will learn about wastelands and their spontaneous vegetation, as well as their ecological and sociocultural values. The chapter also examines the characteristics of spontaneous vegetation: sense of place, temporal dimension and wildness. Environmental aesthetics will be discussed next. The subject is approached through the aesthetic appreciation of nature, after which the essential approaches of environmental aesthetics are examined: cognitive and non-cognitive. At the end of the chapter, we focus on examining the aesthetic value of wastelands. At the end of the thesis, four different approaches are created for the landscape architectural planning of wastelands.

As shown in the thesis, the aesthetic value of the spontaneous vegetation of wastelands lies in its ambivalence: danger and excitement. Its value comes from its wildness. Wildness can be seen as a contrast to the managed green areas of cities and thereby aesthetically enriching urban nature. The thesis also shows that landscape architects are required to have a sensitive approach to the design of wastelands. The landscape architect also can work as a storyteller or a guide, which means landscape architect must step aside. Along with these, the landscape architect must allow change that occurs in nature and approach planning as a process that lives in time.