Tässä kandidaatintyössä tutkittiin sarjakuvan keinoja viestiä omaelämäkerrallisuudesta sekä autenttisuuden merkitystä omaelämäkerralliselle ilmaisulle. Opinnäytetyöhön kuuluu tekijän omaan elämään löyhästi perustuva sarjakuvaproduktio nimeltään Janoinen vauva. Sarjakuva on sisällöltään ja tyyliltään absurdi, mutta pyrkii fiktiivisistä elementeistään huolimatta vakuuttamaan lukijan tarinan autenttisuudesta. Produktion toteutuksessa hyödynnettiin taustatutkimuksessa kerättyä tietoa, mutta sarjakuvan oli myös tarkoitus jatkaa tutkimusta konkreettisen tekemisen ja käytännön esimerkkien kautta.
Taustatutkimuksessa perehdyttiin kirjallisten lähteiden avulla omaelämäkerrallisen sarjakuvan pääpiirteisiin ja historiaan, minkä jälkeen syvennyttiin tarkemmin genren rajojen kartoittamiseen. Tutkimuksesta kävi ilmi, että totuus on käsitteenä moniulotteinen eikä totuudenmukaiseen kerrontaan pyrkiminen ole sarjakuvantekijöille yleensä olennaista. Tärkeämmäksi osoittautui yksilön subjektiivisen kokemuksen ja tunteiden autenttinen kuvaaminen. Tästä tutkimus eteni erittelemään sarjakuvan keinoja viestiä omaelämäkerrallisuudesta, eli niitä tapoja, joilla tekijä pyrkii ilmaisemaan tarinan olevan hänen kokemuksellensa autenttinen. Nämä keinot jaettiin kolmeen kategoriaan: suoriin poimintoihin tekijän elämästä, visuaalisiin valintoihin ja sisällön tyylillisiin keinoihin.
Opinnäytetyöhön kirjattiin havaintoja produktiossa käytetyistä viestinnän keinoista edellä mainittujen kategorioiden mukaisesti. Produktion alussa tekijälle ei ollut varmaa, voisiko Janoista vauvaa laskea omaelämäkerralliseksi sen fiktiivisten ominaisuuksien takia, mutta tutkimus osoitti työn mahtuvan genren rajoihin. Opinnäytetyön johtopäätöksenä todettiin, että autenttisuus on keskeistä omaelämäkerralliselle sarjakuvalle.