Tutkielma tarkasteli sitä, millaisia kuvia ihmiset valitsevat tietokoneidensa taustakuviksi ja mitkä syyt ohjailevat kuvien valintaa. Kyseessä on kyselytutkimus, joka koostuu laadullisesta ja määrällisestä tutkimuksesta. Tutkielmaa varten kerättiin tietoa verkossa kyselylomakkeen avulla, johon vastasi 74 henkilöä vuoden 2019 keväällä. Aineistoa analysoitiin luokittelemalla, teemoittamalla ja tilastollisin menetelmin. Tuloksia vertailtiin myös aiheesta vuonna 2012 tehtyyn kyselyyn.
Kuvien katseluun liittyvät tunteet ovat merkityksellisiä, ei vain katsojalle, mutta myös esimerkiksi kaupallisesti. Tutkielma antaa tietoa kuvallisen viestinnän ammattilaisille ja käyttöliittymäsuunnittelijoille siitä, millaisia kuvia pidetään miellyttävinä tai tietokoneen käytön kannalta sopivina.
Tutkielman tuloksista ilmenee, että suosituin kuvallinen teema on maisema. Myös perhekuvat, eläinkuvat ja tietokoneen valmiskuvat ovat suosittuja teemoja. Yleisimmät motiivit kuvien valinnassa ovat kuvien tuottamat positiiviset vaikutukset ja silmää miellyttävä kaunis kuva. Tulokset ovat linjassa aiempien löydösten kanssa. Tutkielman tuloksista voi lisäksi päätellä, että taustakuvat valitaan ensisijaisesti käyttäjää itseään varten.