Säilöä, kehittää vai rakentaa? Maisema-arkkitehtuurin keinot osana monimuotoisuuden kokonaisheikentymättömyyttä

Abstract

Maankäytön muutokset sekä kaupunkialueiden laajeneminen luontoalueille kiihdyttävät luontokatoa. Nykyisillä keinoilla luontokatoa ei ole onnistuttu pysäyttämään. Suomen uuteen luonnonsuojelulakiin sisältyy vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio, joka on lievennyshierarkian viimeinen askel välttämisen ja lieventämisen jälkeen. Luonnon kokonaisheikentymättömyyteen tähtäävän mekanismin tavoitteena on, että jos luontoarvoja, esim. rakentamisen seurauksena, hävitetään, tulee ne toisaalla hyvittää hävittäjän kustannuksella.

Tarkastelen työssäni lievennyshierarkian käyttöönottoa maankäytön suunnittelun työkaluksi maisema-arkkitehtuurin näkökulmasta aluesuunnittelun mittakaavassa Suomessa. Tutkimuskysymykseni ovat: Voidaanko maisema-arkkitehtuurin keinot kytkeä lievennyshierarkiaan toimintamalliin? Miksi niitä olisi hyvä tarkastella yhdessä? Miten ne mahdollisesti voitaisiin kytkeä? Käsittelen työssäni luontoalueille, erityisesti metsäisiin ympäristöihin rakentamista – mitä haasteita ja mahdollisuuksia rakentamispaikalla syntyy ja, miten niitä käsitellään tai voisi käsitellä suunnitteluprosessissa. Tähän perustuen luonnostelen suunnitteluratkaisuja Jyväskylän Kauramäen alueelle.

Työn ensimmäisessä osassa käsittelen aihepiiriin liittyvää viitekehystä. Toisessa osassa käyn läpi työn tulokset ja peilaan havaintojani Kauramäen alueen monimuotoisuuslähtöiseen aluesuunnitteluun. Kolmannessa osiossa avaan tutkimuskysymyksistä ja työprosessista heränneitä ajatuksia. Suunnittelutyön lisäksi työni havainnot ja tulokset perustuvat kirjallisuuskatsaukseen, haastatteluihin sekä ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Päähavaintona tämänhetkisessä toimintamallissa maisema-arkkitehtuurin ja kompensaation näkökulmat eivät juurikaan yhdisty. Maisema-arkkitehtuurin ihmisnäkökulmat, kuten ekosysteemipalvelut, nähdään haitallisina kompensaation uskottavuudelle. Toisaalta ekologinen kompensaatio saattaa viedä resursseja viherympäristön suunnittelulta. Lisäksi keskustelu keskittyy ekologisen kompensaation portaaseen ja lievennyshierarkian aiempia vaiheita ei käsitellä vastaavalla tarkkuudella. Nykyinen toimintamalli ei myöskään huomioi rakentamispaikan ekologisten toimintojen ja ekosysteemipalveluiden jatkuvuuden tärkeyttä. Lievennyskeinojen avulla voitaisiin kuitenkin tukea jo olemassa olevan luonnon mahdollisuutta säilyä sekä kehittyä rakentuvalla alueella ekologisesti laadukkaana ympä-ristönä. Lievennyskeinojen kautta lievennyshierarkia voisi olla mahdollista kytkeä suunnitteluprosessiin eri mittakaavatasoilla ja maisema-arkkitehtuurin keinoilla on eniten rajapintaa lievennyskeinojen kanssa. Luontokadon pysähtymistä edistäisi kokonaisvaltaisempi kokonaisheikentymättömyyden keinopaletti, jossa maisema-arkkitehtuurin keinot täydentäisivät lievennyshierarkiaa.

Changes in land use planning and urbanization are escalating the biodiversity loss. Mitigation hierarchy is a tool to prevent the biodiversity loss. It comprises the steps of avoidance, mitigation, and ecological compensation, and it aims at no net loss of biodiversity.

In this thesis, I study the integration of mitigation hierarchy into land use planning from the viewpoint of landscape architecture in the scale of area planning in Finland. My research questions are: Can the tools of landscape architecture be connected to the practices of mitigation hierarchy? Why should they be connected? And how could they be connected? My focus is on construction in nature areas, especially in forested environments. Practical design and planning suggestions are provided for Kauramäki region in Jyväskylä.

The work comprises three parts: 1) framework, 2) the results and design of Kauramäki, and 3) discussion. The work is built upon a literature review, supporting background interviews, and the current public discussion.

As the main observation, the views of landscape architecture and mitigation hierarchy are currently poorly connected. The human perspectives of landscape architecture are seen as poorly compatible and even harmful to the credibility of the ecological compensation. On the other hand, ecological compensation may take away resources from landscape planning and design. The discussion is also strongly focused only on the last step of mitigation hierarchy, the ecological compensation – leaving avoidance and mitigation for less attention. However, synergistic potential is recognized in complementing mitigation hierarchy with the tools of landscape architecture for preventing biodiversity loss.