Maapaikka-hallintamallin käyttöön juurruttaminen - Maaseutumaisten alueiden maankäytön ja palveluiden paikkatietopohjaisen suunnittelumenetelmän käyttöönoton edistäminen (Maapaikka II ja III -hankkeiden loppuraportti)

Abstract

Aalto-yliopiston Maankäyttötieteiden laitoksen Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä (YTK) käynnisti huhtikuussa 2013 MMM:n / Makeran (Maatilatalouden kehittämisrahaston) rahoituksella Maapaikkahankekokonaisuuteen liittyvän kolmannen vaiheen. Tarkoituksena oli edistää jo kehitetyn Maapaikka-hallintamallin mahdollisimman laajaa käyttöön ottamista. Maapaikka III -hankkeeksi nimetyn jatkohankkeen tavoitteena oli rakentaa työpajatoimintaan perustuva koulutusaineisto ja järjestää mallin käyttöön ottamista edistäviä työpajoja Maapaikka-hankekokonaisuudessa alusta asti mukana olleilla seuduilla.

Maapaikka-hallintamallin juurruttamispajoja järjestettiin kuudella seudulla, ja niihin osallistui YTK:n edustajien lisäksi yhteensä 65 henkilöä. Pajat perustuivat Maapaikka-hankekokonaisuuden aiempien vaiheiden aineistoille. Työpajojen tuloksina saatiin kootuksi juurtumista mahdollistavia ja estäviä tekijöitä. Juurtumista mahdollistivat mallin käyttöarvo monimutkaisten asioiden visualisoinnissa ja havainnollistamisessa, eri toimijoiden välisen vuorovaikutuksen lisäämisessä, hallintosektorirajat ylittävien kokonaiskuvien luomisessa, maaseudun houkuttelevuuden lisäämisessä, maanhankinnan ja tonttipolitiikan välineenä, sote-sektorin varsin uutena välineenä sekä kouluverkko- ja vesihuoltosuunnittelun välineenä. Mallin käyttöön ottoa estivät mallin abstrakti luonne (erityisesti tarkoituksenmukaisuusvyöhykkeet), seutukohtaisen räätälöinnin kuulumattomuus hankkeeseen, mallin kokonaiskonseptiin kuuluneiden kriteerien valinnan ja priorisointien keskeneräisiksi jääminen pajojen osallistujarakenteesta johtuen, tietosuojakysymykset hyvin harvaan asutuilla alueilla, resurssien vähyys ja koordinointivastuiden epäselvyys (kuka vastaa mallin ylläpidosta?), punavalometaforan negatiiviseksi koettu luonne ja palveluverkostojen rapautuminen: ”ei ole mitä hallita”. Yhtenä Maapaikka-toiminnan tärkeimmistä vaikutuksista voidaan pitää sen aikana syntynyttä seututoimijoiden verkostoa. Itse asiassa tämä verkosto rakentui jo Maapaikka I -hankkeen aikana, ja tiivistyi Maapaikka II ja III -hankeosioiden aikana. Toinen hankkeen merkittävä vaikutus liittyi hallintamalliin sisäänrakennettuun hallintosektoreita yhdistävään luonteeseen. Se vaikutti saavan laajasti kannatusta ja ”juurtumispintaa”. Myös pajoihin osallistuneiden, vaikkakin harvalukuisten, luottamushenkilöiden aidolta vaikuttanut kiinnostus mallin visuaalisesta ja havainnollisesta luonteesta antoi uskoa mallin käyttöarvosta päätöksenteon ja eri toimijoiden vuorovaikutuksen perustana. Hankkeesta nousi esille muutama edellä kuvattuja juurtumisen esteitä selittävä mekanismi. Ensinnäkin hanke oli rakenteeltaan vaikean kaksijakoinen (teorian ja käytännön välinen kuilu). Toiseksi osa hankkeen vaikeuksista kumpusi pajatoiminnan yksipuolisesta osallistujarakenteesta. Kolmanneksi hankkeen menetelmäpohja oli varsin yksipuolinen. Menetelmäpohjan laajentaminen olisi toki vaatinut vastaavasti resursseiltaan suurempaa hanketta. Kaiken kaikkiaan hallintamallin kolmesta tasosta parhaiten juurtui, ainakin mieliin jos ei vielä suoriksi toimiksi, palveluverkostoihin perustuva vyöhyketaso. Toiseksi eniten ”juurtumispintaa” sai rakennettavuusvyöhykkeiden taso. Heikoiten juurtui tarkoituksenmukaisuusvyöhykkeiden taso. Tarkoituksenmukaisuusvyöhykkeiden juurruttaminen käytäntöön olisi edellyttänyt ennen kaikkea luottamushenkilöiden paljon suurempilukuista osallistumista hankkeen pajoihin. Jatkonäkymiä hallintamallille luo ainakin sen nykyisen kolmen vyöhyketason täydentäminen uusilla hankkeen aikana esille nousseilla tekijöillä. Esimerkiksi maaseutumaisten alueiden ”houkuttelevuusvyöhykkeet” tarjoavat myönteisen tavan nähdä hajarakentamisalueetkin seutujen vetovoimatekijöinä. Jatkonäkymiä luo myös mallin käyttöarvo seudullisten rakenteiden tutkimus- ja opetusvälineenä. Malli tarjoaa kokoavan, holistisen analyysikehikonseudullisten rakenteiden ymmärtämiseksi.