How to model procrastination and reduce related welfare loss

Abstract

A large body of empirical evidence shows that time-inconsistent preferences and procrastination are common. We all have proven that procrastination occurs often in mundane situations when studying, working, exercising, or saving money, for instance. As procrastination causes severe welfare losses both at individual and societal levels, new ways to battle the problem must be found. Therefore, this thesis studies how to model procrastination and reduce related welfare loss.

This paper strives to respond to these questions by providing a semi-systematic literature review gathering the essence of existing procrastination-related knowledge into one research paper and by developing a new theoretical model analyzing scheduling as a soft commitment device. The model suggests how the reference point framework can be applied to scheduling in a task-specific way and examines how different types of agents decide about their schedule and the completion date of a certain task. Furthermore, it analyzes whether and when scheduling decreases procrastination.

The literature review concludes that severe welfare losses may occur when naifs procrastinate or sophisticates preproperate repeatedly. Naifs are prone to procrastinate with tasks that have immediate costs and future benefits, whereas sophisticates tend to preproperate with tasks that include immediate benefits and future costs. Furthermore, the literature review discusses four welfare-improving devices, self-rewards, deadlines, cooperation, and promises, in greater detail.

The model concludes that scheduling can be used as a commitment device since it decreases procrastination and related welfare loss under certain conditions. In general, scheduling is effective when the agent's present bias is mild or moderate and when the task in question has high stakes. Agents with severe present bias procrastinate anyway, so scheduling cannot help them. An important exception to this is an agent who underestimates their present bias significantly and schedules in the first period. In that case, the exponentially increasing reference-dependent welfare loss can incentivize the agent to complete the task regardless of their severe present bias. The model also shows that sophisticates always schedule such that they never procrastinate, whereas naifs schedule as they would have time-consistent preferences. Partial naifs schedule as sophisticates but based on their belief in their present bias. Therefore, only naifs and partial naifs can be harmed by scheduling.

Laaja empiirinen tutkimus osoittaa, että ajallisesti epäjohdonmukaiset preferenssit ja viivyttely ovat yleisiä. Me kaikki olemme todistaneet, että viivyttelyä esiintyy usein arkipäiväisissä tilanteissa, kuten opiskelun, työnteon, kuntoilun tai säästämisen yhteydessä. Koska viivyttely aiheuttaa vakavia hyvinvointitappioita sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla, on löydettävä uusia keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Siksi tässä maisterintutkielmassa tutkitaan, miten viivyttelyä voidaan mallintaa ja vähentää siihen liittyvää hyvinvointitappiota.

Tässä tutkielmassa pyritään vastaamaan näihin kysymyksiin laatimalla semi-systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jossa kootaan olemassa oleva, viivyttelyyn liittyvä tieto olennaisilta osin yhteen tutkimukseen, ja kehittämällä uusi teoreettinen malli, jossa analysoidaan aikatauluttamista joustavana sitoutumisvälineenä. Mallissa ehdotetaan, miten referenssipiste-mallia voidaan soveltaa aikatauluttamiseen tehtäväkohtaisesti, ja tarkastellaan, miten erityyppiset agentit päättävät aikataulustaan ja tietyn tehtävän suoritusajankohdasta. Lisäksi siinä analysoidaan, vähentääkö aikataulutus viivyttelyä ja missä tilanteissa.

Kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan todeta, että vakavia hyvinvointitappioita voi aiheutua, kun naiivit agentit viivyttelevät tai sivistyneet tekevät tehtävänsä liian aikaisin toistuvasti. Naiivit agentit ovat alttiita viivyttelemään tehtävissä, joihin liittyy välittömiä kustannuksia ja tulevia hyötyjä, kun taas sivistyneillä on taipumus suorittaa liian aikaisin tehtäviä, joihin liittyy välittömiä hyötyjä ja tulevia kustannuksia. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa käsitellään tarkemmin neljää hyvinvointia parantavaa välinettä, itsepalkitsemista, määräaikoja, yhteistyötä ja lupauksia.

Mallissa päädytään siihen, että aikatauluttamista voidaan käyttää sitoutumisvälineenä, koska se vähentää viivyttelyä ja siihen liittyvää hyvinvointitappiota tietyin edellytyksin. Yleensä aikataulutus on tehokasta silloin, kun agentin nykyvinouma on lievä tai kohtalainen ja kun kyseinen tehtävä on erityisen tärkeä. Agentit, joilla on vakava nykyvinouma, viivyttelevät joka tapauksessa, joten aikataulutus ei voi auttaa heitä. Tärkeä poikkeus tästä on agentti, joka aliarvioi merkittävästi nykyvinoumansa ja aikatauluttaa ensimmäiselle jaksolle. Tällöin aikataulusta johtuva hyvinvointitappio voi kannustaa agenttia suorittamaan tehtävän vakavasta nykyvinoumasta huolimatta. Malli osoittaa myös, että sivistyneet agentit aikatauluttavat tehtävänsä aina niin, etteivät he koskaan viivyttele, toisin kuin naiivit. Näin ollen vain naiiveille voi aiheutua haittaa aikatauluttamisesta.