Pyhyyden tunnelma 1960-luvun suomalaisessa sakraaliarkkitehtuurissa

Abstract

Suomen rakennuskanta kävi sotien jälkeen läpi merkittävän muutoksen. Sotia seurasi kaupungistuminen, jonka myötä rakentamisen tarve kasvoi. Samalla rakennustekniikka kehittyi, mikä mahdollisti uusia ilmaisumuotoja ja suunnitteluratkaisuja. Betonin käyttö rakennusmateriaalina yleistyi. Rakentamisen murros vaikutti myös sakraaliarkkitehtuuriin. Pyhien tilojen symboliikka väheni, ja arkkitehtuuri muuttui abstraktimmaksi. Kuitenkin kirkkojen ja kappeleiden merkitys hiljentymisen paikkoina säilyi.

Tämä kandidaatintyö käsittelee pyhyyden tunnelmaa 1960-luvun suomalaisessa sakraaliarkkitehtuurissa. Työn tavoitteena on tutkia, mitkä arkkitehtoniset keinot rakentavat kirkoille tai kappeleille tyypillistä pyhyyden tunnelmaa. Tutkimus jakautuu teoria- ja analyysiosioon. Teoriaosio on toteutettu kirjallisuustutkimuksena. Analyysiosio on toteutettu kohdekäynteihin ja omakohtaisiin kokemuksiin perustuvien tila-analyysien kautta. Analyysikohteina toimivat Kannelmäen kirkko, Järvenpään kirkko sekä Pyhän Ristin kappeli.

Arkkitehtuurilla on vaikutus tunteisiimme, ja tätä kautta toimintaamme. Tämä on perusteltu työssä neurotieteiden näkökulmasta. Pyhyyteen yhdistettäviä tunnetiloja ovat muun muassa ylevyys, kauneus, voima, hiljaisuus, turvallisuus, nöyryys, käsittämättömyys ja jopa pelko. Työssä pyhyyden tunnelmaa on käsitelty arkkitehtuurin synnyttämänä kokemuksena erillään uskonnollisesta kokemuksesta. Pyhyyden tunnelman edellytyksenä on siis moniaistinen tilakokemus, jota työssä käsitellään.

Tilan aistimisesta on tehty tutkimustyötä. Samoin tilan tunnelmasta sekä tunnelman tärkeydestä on kirjoitettu. Tässä tutkimuksessa nämä havainnot viedään 1960-luvun betonisen sakraaliarkkitehtuurin kontekstiin. Tilakokemukset ovat aina yksilöllisiä, mikä tekee käsiteltävästä aiheesta haastavan. Abstraktin aiheen konkretisoimisen apuna toimivatkin tila-analyysit. Kirkot ja kappelit ovat tunnelmaltaan hyvin voimakkaita, joten ne soveltuvat tutkimuskohteeksi hyvin. Tutkimuksen tavoitteena on ollut löytää avaimet tarkoituksenmukaisen tunnelman suunnitteluun erityisesti julkisissa rakennuksissa.

Työssä tilan tunnelmaan vaikuttavat tekijät on jaettu viiteen kategoriaan arkkitehtuuriteoreetikkojen tekstien pohjalta: muotoon, mittakaavaan, materiaaliin, valoon ja ääneen. Samoja kategorioita on käytetty tila-analyysien rakentamisessa. Tila-analyyseissa on käsitelty, millainen mahdollinen vaikutus jokaisella yksittäisellä elementillä on tilan kokijaan ja tätä kautta tilassa aistittuun tunnelmaan. Tilan tunnelman kannalta tärkeiksi tekijöiksi nousivat muun muassa elementtien kontrastit, kuten valon ja varjon vaihtelu, tilan hiljaisuus verrattuna ulkomaailmaan sekä tilan suuri koko ja materiaalin raskaus verrattuna tilan kokijaan. Tärkeässä roolissa oli myös ajan kirkkoarkkitehtuurille tyypillinen tilan tyhjyys.