01. Kandidaatin tutkinnon opinnäytteet / Bachelor’s theses
Permanent URI for this community
Browse
Browsing 01. Kandidaatin tutkinnon opinnäytteet / Bachelor’s theses by Department "elo"
Now showing 1 - 12 of 12
Results Per Page
Sort Options
Item Amerikan Aatamit ja laiton paratiisi(2020) Vartiainen, Tuukka; Heiskanen, Anna; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Heiskanen, AnnaTämä opinnäytetyö tutkii amerikkalaisen Deadwood-televisiosarjan (2004–2006) suhdetta lajityyppiinsä westerniin. Työ erittelee sitä, miten Deadwood kierrättää, kommentoi ja kritisoi amerikkalaisen lännenelokuvan traditioita lain, järjestyksen ja vallan teemojen näkökulmista. Tutkimuksessa käytetään esimerkkeinä kolmea sarjan henkilöhahmoa, joiden ominaisuudet ja sarjan edetessä kokemat muutokset ilmentävät sarjamuotoisen tarinankerronnan mahdollisuuksia ja Deadwoodin poikkeuksellisuutta lajityyppinsä kehyksissä. Opinnäytetyö tutkii myös valikoitujen amerikkalaisten lännenklassikoiden kuvauksia laista, järjestyksestä ja vallasta. Opinnäytetyö on rakennettu Deadwood-sarjasta valikoitujen dialogilainausten lisäksi sen luoneen tuottaja-käsikirjoittaja David Milchin sitaattien ympärille, koska sarja rakentuu erottamattomasti Milchin omaan katkeamattomaan dialogiin amerikkalaisen historian, taiteen ja filosofian kanssa. Vartiainen esittää, että Deadwood rikastaa kaupunkiwesternin alalajityyppiä korostamalla amerikkalaisen westernin yksilökeskeisen perspektiivin rinnalla yhteisön kollektiivista kokemusta. Jatkuvajuonisena fiktioteoksena Deadwood tarjoaa tekijöilleen mahdollisuudet käsitellä historiallista muutosta sekä henkilöhahmojen sisäistä muutosta hienovaraisesti ja moniulotteisesti.Item Dialogin ohjaaminen: Karakterisoivan dialogin työstäminen yhdessä käsikirjoittajan ja näyttelijän kanssa(2020) Kuivalainen, Kiia; Maylett, Hanna; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Saarela, SaaraOpinnäytetyö käsittelee karakterisoivan dialogin ohjaamista ja kehittämistä elokuvan ennakkosuunnitteluvaiheessa. Ohjaamisen lähtökohtana on dialogin työstäminen yhdessä käsikirjoittajan ja näyttelijän kanssa. Omakohtaiset kokemukset epäuskottavasta elokuvadialogista johdattivat minut tutkimaan, että millaista on toimiva dialogi? Elokuvassa dialogilla voi olla useita funktioita, mutta sillä on aina merkitys. Dialogikohtaus sisältää henkilöhahmojen agendat ja konfliktin, jotka luovat tilanteeseen jännitteen. Dialogin ei tarvitse jäljitellä naturalismia, vaan sen tyyli voi muotoutua elokuvan maailmaan ja genreen sopivaksi. Pohdin käsikirjoittamisen näkökulmasta toimivan dialogin perusteita ja sen suhdetta näyteltävissä olevaan dialogitekstiin. Kirjoitettu puhe voi tuntua toimivalta paperilla, mutta muuttuukin radikaalisti, kun näyttelijä tulkitsee tekstin ääneen. Siksi painotan näyttelijäharjoitusten merkitystä ennakkosuunnitteluvaiheessa. Harjoituksissa dialogi kuullaan ääneen puhuttuna ja näyttelijöiden ollessa vuorovaikutuksessa, jonka jälkeen käsikirjoittaja voi tekstiä vielä muokata. Karakterisoiva dialogi luo henkilöhahmolle yksilöllisen puhetavan sekä kertoo huomattavan määrän informaatiota hahmon taustasta, statuksesta ja tunnetilasta. Puheella karakterisoinnin kanssa on oltava tarkkana, ettei sorru roolihenkilöiden stereotyypittelyyn. Viimeisessä luvussa avaan Judith Westonin ja Mihail Tsehovin ohjaamisen metodeja. Weston lähestyy näyttelijän ohjaamista intentioita ja toimintaverbejä hyödyntäen. Tsehovin metodi pohjautuu fyysisiin mielikuviin. Sovellan heidän teorioitaan dialogikohtauksen ohjaamiseen ja poimin kummankin opeista mieleiseni työkalut.Item Hattu kourassa - Dokumenttielokuvan rahoitus Suomessa(2021) Ruohonen, Ella; Heiskanen, Anna; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Heiskanen, AnnaElokuvan tekeminen on pitkällinen prosessi, mutta ajan lisäksi syö se koko liudan muitakin resursseja, eikä vähiten rahaa. Suomessa on kuitenkin elokuvantekijän onneksi malleja elokuvan rahoittamista varten. Pääsääntöisesti rahoitusväylät voidaan ajatella kahtena polkuna: toista pitkin rahoituksen hakuprosessia vie eteenpäin ja rahoja hallinnoi yritys tai yhteisö, eli tuotantoyhtiö, ja toisella taas rahoitus myönnetään yksityisille henkilöille tai heidän muodostamilleen työryhmille. Kumpainenkin polku noudattelee aika lailla samaa reittiä, oli kyseessä sitten dokumenttielokuva tai näytelmäelokuva eli fiktio. Koska kuitenkin dokumenttielokuvan rahoitus eroaa joissain kohdin fiktiosta, keskityn erityisesti dokumenttielokuvaan. Huomiotta jäävät myös erilaiset kaupalliset yhteistyöjärjestelyt elokuvien rahoituksen saamiseksi ja esimerkiksi joukkorahoituksen mahdollisuuksien hyödyntäminen elokuvan rahoittamisessa. Työssäni keskityn mainitsemani kahden polun osalta niin sanottuun kolmikanta- rahoitukseen, jota voivat hyödyntää tuotantoyhtiöt, mutta sivuan lyhyesti myös yksityishenkilöille tai työryhmille suunnattuja rahoitusmuotoja.Item Konflikti käsikirjoituksessa(2020) Lebedeff, Tanja; Koivumäki, Marja-Riitta; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Talvio, RaijaItem Kuvantekijästä tilan kokijaksi - kuvataiteilijan pohdintoja lavastuksen ja installaation suhteesta(2020) Hämäläinen, Jenni; Nenonen, Camilla; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Lifländer, ElinaItem Muisti ja materia(2023) Vartiainen, Erik; Franzén, Oskar; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Ylönen, HarriItem Näyttelijät setissä – Näyttelijäntyön huomiointi elokuvanteossa(2020) Ovaska, Max; Maylett, Hanna; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Maylett, HannaTarkastelen tässä tutkielmassa näyttelijäntyön huomiointiin liittyvää työkulttuuria elokuvan kuvauspaikalla. Erittelen näyttelijäntyössä ja ohjaajakoulutuksessa oppimiani näyttelijäntyön huomiointiin liittyviä yleisiä tapoja ja esitän hyödyllisiksi havaitsemiani, vakiintumattomia näyttelijäntyötä tukevia käytänteitä. Työskenneltyäni (kouluttautumattomana) näyttelijänä kameran edessä kymmenissä tuotannoissa minulle tuntuu luontaiselta kirjoittaa myös näyttelijän näkökulmasta eikä pelkästään ohjaajan. Havainnollistan työkulttuurin tarkastelua muutamalla omakohtaisella kokemuksella kuvauspaikalta. Omaa pohdiskeluani seuraa haastattelemani kahden elokuvaohjaajan, Aku Louhimiehen ja Selma Vilhusen, sekä kahden näyttelijän, Eero Ahon ja Krista Kososen, mietteitä aiheesta. Jos ohjaaja ja näyttelijä eivät ole ennestään tuttuja keskenään, heidän yhteistyönsä alkaa koekuvauksissa, tapaamisen merkeissä tai näyttelijäharjoituksissa. Moni näyttelijäntyötä tärkeänä elementtinä pitävä ohjaaja varaa elokuvan budjetista osan kuvauksia edeltäville harjoituksille. Niissä ohjaaja ja näyttelijä saavat esim. kehittää henkilöhahmoja, heidän välisiä suhteitaan ja taustatarinoitaan ilman kuvausten aikataulupaineita, tutustua toisiinsa ja kommunikoida työtapojaan. Joillekin ohjaajille riittää kahvittelu keskeisten näyttelijöiden kanssa ennen kuvauksia. Näyttelijäntyön huomiointi elokuvanteossa voi siis alkaa jo ennen kuvauksia, mutta tässä opinnäytetyössäni syvennyn sen huomiointiin kuvausten aikana. Haastatteluissa käsitellään myös kuvauksia edeltäviä elokuvanteon vaiheita. Ohjaustapoja on lukemattomia ja täysin toisistaan poikkeavin tavoin on elokuvan historiassa päästy yhtäläisen mestarillisiin lopputuloksiin. Tarkastelemani käytänteet sopivat erityisesti valtavirtaelokuvalle ominaisen, realistisuutta tavoittelevan näyttelijäntyön tueksi. Tarkoitukseni ei ole esittää yleispäteviä sääntöjä, vaan tärkeinä pitämiäni työkulttuurin piirteitä sekä itselleni ihanteellisia ohjaustapoja. Joitain niistä on käytännössä mahdotonta aina noudattaa niissä epäihanteellisiin ratkaisuihin pakottavissa aikataulupaineissa, jotka ammattituotannoissa ovat pikemmin sääntö kuin poikkeus. Periaate, jota mielestäni jokaisen ohjaajan pitäisi pyrkiä kaikissa kuvaustilanteissa noudattamaan, on työyhteisön kunnioitus, koska elokuvanteko on joukkuelaji (joskin perinteisesti kaukana demokratiasta), ja ohjaajan käytöksellä ja päätöstenteolla on merkittävä vaikutus kuvausryhmän työhyvinvointiin. Itse koen, että ohjaajan tulee ottaa huomioon kaikki taiteellisesta toteutuksesta vastaavat kuvausryhmän jäsenet, sillä he palvelevat työllään ohjaajan taiteellista kokonaisnäkemystä. Tässä tutkielmassa keskityn kuitenkin näyttelijöihin. Kunnioittava ohjaaja voi näyttelijöitä vahingoittamatta saattaa heidät mukavuusalueidensa ulkopuolelle, mitä monet näyttelijät toivovatkin, mikäli se tapahtuu ehjän luottamussuhteen ehdoilla ja on halutun lopputuloksen kannalta perusteltua. Useita ohjaajia, joita on kiitelty verrattomista elokuvista unohtumattomine näyttelijäsuorituksineen, on jälkeenpäin syytetty epäkunnioittavista työtavoista, jotka ovat aiheuttaneet näyttelijöille traumoja ja mielenterveysongelmia. Siispä tätäkään periaatetta ei voida pitää hyvän lopputuloksen kannalta välttämättömänä, vaan se on ennemminkin työkulttuurin terveyteen liittyvä edellytys. En väitä, että näyttelijöitä pitäisi kohdella kuvauspaikalla ylempiarvoisina tai että heille pitäisi sallia siellä kaikenlainen käytös. Mielestäni näyttelijän ammattitaitoon kuuluu kuvausryhmän työn huomiointi monin tavoin sekä toimiminen ohjaajan palveluksessa. Ennen kaikkea näyttelijän kuuluu palvella roolihenkilöään ilmaisemalla hänen mielenliikkeitään ja tunne-elämäänsä niin kuin omiaan. Vaikka hyvä näyttelijäntyö vaikuttaa syntyvän impulsiivisesti hetkessä, se edistää tarkkaan harkitusti teoksen dramaturgiaa. Se edellyttää otollisia kuvausolosuhteita, sallivaa ja sosiaalisesti riittävän neutraalia maaperää, jossa se ei jää alisteiseksi teknisten osastojen työskentelylle. Herkän näyttelijäntyön mahdollistaminen hektisellä kuvauspaikalla on taitolaji, jota pyrin tämän tutkielman avulla opettelemaan.Item Onko minun sukupolveni trauma vähäpätöisempi kuin vanhemman sukupolven?(2022) Karhula, Maija; Lakanen, Anne; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Lakanen, AnneTässä tutkielmassa tarkastelen kansallisen trauman käsittelyä suomalaisessa elokuvataiteessa. Tutkin, miten sitä on käsitelty ja pohdin, miksi taiteen keinoin trauman käsittely on hyväksi. Totean koulusurmat minun sukupolveni kansallisiksi traumoiksi ja tutkin miksei niistä ole tehty elokuvia Suomessa. Analysoin kahta elokuvaa, jotka käsittelevät koulusurmia, joita ei ole tehty Suomessa. Pohdin, voisimmeko ottaa elokuvista Elephant (Van Sant, 2014) ja U-july 22 (Poppe, 2018) mallia suomalaiseen elokuvanteon kulttuuriin. Analysoin mitä eri keinoja kyseisissä elokuvissa on käytetty kuvaamaan isoa traumaattista tapahtumaa. Tutkielmassa reflektoin mitä elokuvantekijät voisivat tehdä kuvatakseen traumaa ja millaista muutosta toivon tilanteeseen. Pohdin mistä johtuu, ettei Suomessa ole tehty koulusurmista elokuvia ja mitä hyötyä niiden tekemisestä olisi.Item Osallistuva tekijä, tunteva kamera ja lempeä katse: pohdintoja vallasta, välittämisestä ja representaatioista osana elokuvaohjaajan työtä(2020) Reinikainen, Juho; Sorri, Salla; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Sorri, SallaTässä tutkielmaesseessä käsittelen katsomista. En kuitenkaan biologiselta tai medikaaliselta kannalta, vaan kulttuurisena ilmiönä, toimintana, välittämisenä, asenteena ja arvoina. Sana jota käytän on katse, englanniksi gaze. Yritän pureutua sanan merkitykseen ja mahdollisuuksiin, sekä tapoihin, joilla se linkittyy vallan ja representaation kysymyksiin elokuvan, erityisesti dokumentaarisen elokuvan kontekstissa. Perustan kirjoitukseni aihepiirin kirjallisuuteen, elokuvateoksiin, haastatteluun sekä omiin kokemuksiini ja havaintoihini aloittelevana elokuvaohjaajana. Katsetta ja valtaa on tutkittu eri tieteenaloilla jo pitkään. Puhuessani katseesta tässä kirjoituksessa, puhun siitä ohjaajan intention ilmentymänä. Sitä elokuva mielestäni on, peräkkäisiksi kuviksi muodostettu tuhansien pienten valintojen sarja, josta on tulkittavissa ohjaajan maailmankuva, arvomaailma ja useimmiten myös positio. Käsittelen myös töiden katsomista, tulkinnan aikakausisidonnaista linkittymistä identiteettipolitiikkaan, sekä ohjaajan linkittymistä teoksiinsa ja niiden ilmentämään maailmankuvaan. Aihe on laaja ja eri suuntiin rönsyilevä. Sitä voisi lähteä tutkimaan niin moraalin, representaation, vallan, fetisismin, kuin sukupuolentutkimuksenkin näkökulmista. Aiheen rajaaminen tuntuu vaikealta, sillä yhtäältä siihen liittyy mielestäni abstrakteja, toisiinsa linkittyviä ja vaikeasti kvantifioitavia tekijöitä, toisaalta taas elokuvan kontekstissa sen ilmenemismuodot ovat hyvin konkreettisia: miltä elokuva näyttää ja tuntuu? Minkälaista maailmankuvaa se välittää ja edustaa? Päädyin keskittymään representaatioon sekä ohjaajan valtaan, vastuuseen ja vaikutusmahdollisuuksiin, sillä tämä kulma tuntuu oleellisimmalta ottaen huomioon tämänhetkisen yhteiskunnallisen keskustelun ja kehityssuunnat. Minulle elokuva on aina ja lähtökohtaisesti poliittista. Myös kertomatta, miettimättä, tekemättä ja reagoimatta jättäminen on poliittinen päätös. Vaikka teksti onkin kirjoitettu tieteellisen tutkimuksen muotoon, en väitä kertovani sillä totuutta maailmasta. Ennemminkin suosittelen lukemaan tekstiä uraansa aloittelevan ohjaajan itsereflektiona, pemflettina sekä ajatuksen herättäjänä kaikille taiteen kentällä toimiville.Item Pukusuunnittelijasta animaattoriksi - Animaatiohahmojen suunnittelu ja toteutus pukusuunnittelijan näkökulmasta(2020) Väisänen, Vilma; Väisänen, Merja; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Väisänen, MerjaTämä opinnäyte esittelee animaation tekoa ja hahmosuunnittelua yleisellä tasolla sekä omaa henkilökohtaista hahmosuunnitteluprosessiani Bring Your Child to Work -animaatiossa. Työn tavoitteena on tutkia, millaiset valmiudet pukusuunnittelijalla on animaation hahmosuunnitteluun ja minkälainen rooli itselleni ja pukusuunnittelijalle yleisesti voi muodostua animaatiotyöryhmässä hahmojen suunnittelijana ja animaattorina. Opinnäytetyöni aluksi pohdin omaa pukusuunnittelijaidentiteettiäni ja tyytymättömyyttäni omaan työnjälkeeni pukusuunnittelijana esittävän taiteen ja elokuvan produktioissa, ja miten nämä ajatukset ohjasivat minua etsimään uusia, inspiroivia tapoja soveltaa omaa osaamistani pukusuunnittelijana. Opinnäyte koostuu kahdesta osa-alueesta: Ensin avataan animaation termistöä ja työprosessia yleisesti, minkä jälkeen esitellään Bring Your Child to Work -animaatio, sen tekoprosessi ja hahmojen suunnitteluprosessi. Animaation yleisesittelyosiossa luodaan katsaus animaation eri tekniikoihin, tyylikeinoihin. työnimikkeisiin ja tekovaiheisiin. Bring Your Child to Work -animaatiota käsittelevä osuus käy läpi työryhmän työskentelyperiaatteita, esittelee tehdyn animaation tarinan ja sen henkilöhahmot sekä tutkii oman työnkuvani muotoutumista prosessissa. Jokaisen hahmon suunnittelu- ja valmistusprosessi avataan erikseen hahmosuunnittelua käsittelevässä osiossa. Tämän opinnäytteen avulla pyrin havainnollistamaan henkilökohtaisen prosessini kautta, mitä yhteistä ja minkälaisia eroavaisuuksia animaation hahmosuunnittelulla ja pukusuunnittelulla on, sekä miten koin animaation teon vaikuttaneen vahvistavasti omaan suunnittelijaidentiteettiini.Item ”Teatteri voi ja saa aiheuttaa tunteita”: sisältövaroitusten käyttö esittävien taiteiden kentällä(2020) Väisänen, Aino; Nenonen, Camilla; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Nenonen, CamillaTämä kandidaatin tutkielma käsittelee sisältövaroitusten käyttöä esittävien taiteiden kentällä Suomessa. Tutkielma toimii aiheeseen perehdyttävänä kokonaisuutena, sillä suomenkielistä, perusteista lähtevää materiaalia sisältövaroituksista on vielä melko vähän. Asiaa tarkastellaan paitsi yleisön jäsenen ja esityksen tekijän, myös erityisesti skenografin näkökulmasta. Ensimmäisessä Perusteet- luvussa käydään läpi suljetun tilan ja esitystilan yhteneväisiä ja eroavaisia luonteita, suurimpana huomiona ollen esitystilan läsnäolijoiden vapaaehtoisuuteen pohjaava olemus. Tämän jälkeen esitellään sisältövaroitusten historiaa ja määrittelyä lyhyesti. Tätä jatketaan seuraavassa luvussa Sisältövaroituksista. Luku käy läpi sisältövaroitusten kohtaamia ongelmia, joihin lukeutuvat haasteet eri triggereiden tasa-arvoisesta kohtaamisesta, vähättelevä suhtautuminen varoituksiin ylipäänsä, ennakkopaljastusten pelko sekä yksilöiden vaihtelevat varoitustarpeet. Luvussa esitellään myös kirjoittajan oma ehdotus erilaisten triggereiden jaosta kolmeen luokkaan: traumatriggerit, fobiatriggerit ja fyysiset triggerit, mitkä helpottavat varoitusten kilpailevaa asemaa keskenään. Reagoinnin mahdottomuus -luku käy läpi yleisön jäsenen sisältä tulevia paineita toimia oikein esitystilanteessa, joka valtasuhteellaan kieltää toimimasta yksilölle parhaalla tavalla. Ulkopuolelta tulevia sosiaalisia paineita esitystilanteessa lähestytään panoptikonin käsitteen kautta, jossa yksilön oma itsensä tarkkailu toimii järjestystä ylläpitävänä voimana. Sisältövaroitukset käytössä -luvussa käsitellään haastattelujen kautta saatua materiaalia teattereiden nykyhetken sisältövaroituskäytännöistä. Selkeänä yhteytenä eri teattereiden välillä nousee hyväksyntä käyttää varoituksia fyysisistä triggereistä. Trauma- ja fobiatriggerit kohtaavat vastahakoisuutta, sillä niiden pelätään toimivan lukuohjeina tai liian paljastavina ennakkotietoina katsojille. Luvussa käydään läpi kirjoittajan omia kokemuksia lavastajana muutamassa työryhmässä, ja huomiot niiden parista peilaavat hyvin haastatteluissa saatuja vastauksia. Todennäköisyys siihen, että sisältövaroituksiin saataisiin yhteiset käytännöt, vaikuttaa haastattelujen vastausten perusteella pieneltä. Tulevaisuus: tätä ehdotan -luku sisältää kirjoittajan oman ehdotuksen yhteiselle sisältövaroituskäytännölle. Ehdotus pohjaa kaksiosaiseen listaan, jossa varoitukset jaetaan yleisiin ja tarkempiin varoituksiin. Tärkeänä osana on myös ilmoitus siitä, mikäli sisältövaroituksia ei ole sekä katsojan huomaamattoman poistumisen sallivan katsomon ja yleisöpalautteen mahdollistaminen. Lopuksi-luku kokoaa yhteen tutkielman antia ja ehdottaa jatkotutkimusaiheeksi esimerkiksi yleisön suhtautumista sisältövaroituksiin.Item Tunteiden välittäminen Joker-elokuvan käsikirjoituksessa(2021) Hannula, Krista; Koivumäki, Marja-Riitta; elo; Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu; School of Arts, Design and Architecture; Talvio, RaijaTämä opinnäyte käsittelee tunteiden esille tuomista Joker-elokuvan käsikirjoituksessa. Se lähtee oletuksesta, että tunne, jonkin tuntemuksen sävyttämä tietoinen elämys, on välttämätön osa onnistunutta käsikirjoitusta. Opinnäyte sai alkunsa halusta tutkia käsikirjoittajan keinoja välittää tunteita. Sen tarkoituksena on pohtia tunteiden käsikirjoittamista ja löytää dramaturgisia työkaluja tunteiden välittämiseen tekstissä, yhden käsikirjoituksen, siihen perustuvan elokuvan sekä kirjallisen lähdemateriaalin tarkastelun kautta. Mistä tunteet koostuvat ja miten ne kirjoitetaan näkyviksi? Olen valinnut kirjallisen työni metodiksi dramaturgisen analyysin ja lähiluvun. Tarkastelua on rajattu, suuntaamalla huomio henkilöhahmoihin ja heidän ominaisuuksiinsa suhteessa tunteiden kirjoittamiseen. Muita näkökulmia ei silti ole kokonaan jätetty pois. Kokoan ensin, mitä tunteiden käsikirjoittamisesta ja tunteista on kirjoitettu. Sen jälkeen esittelen Todd Phillipsin ja Scott Silverin käsikirjoittaman elokuvan, Joker (2019), käsikirjoituksen ja päähenkilön. Etenen havainnollistamaan Karl Iglesiaksen (2005) dramaturgisia työkaluja liittyen henkilöhahmon paljastamiseen, muutaman valitun kohtauksen kautta. Tämän jälkeen poimin minussa voimakkaimpia tunteita herättäneet kohtaukset, yhteensä kolme (3), joista toteutan kohtausanalyysit. Vastaan kysymyksiin: miltä kohtaukset tuntuvat itsestäni lukijana ja katsojana sekä miten käsikirjoittajat ovat saaneet kohtaukset rakentumaan niin, että nuo tunteet välittyvät lukijalle? Näiden pohjalta teen yhteenvedot, jotka näyttävät mistä tunteet mielestäni kohtauksiin rakentuvat. Opinnäytteen lopputuloksena voidaan todeta, että tunteet liittyvät lähtemättömästi henkilöhahmoihin, heissä tapahtuvaan muutokseen ja sen näyttämiseen tarinan edetessä. Käsikirjoittajan on työstettävä taitojaan liittyen päähenkilön ja muiden henkilöhahmojen yksityiskohtiin ja miten näitä paljastetaan vähitellen. Toisin sanoen, miten henkilöhahmon ominaisuuksia, taustaa tai sisäisiä tuntemuksia tuodaan ilmi ja milloin. Oleellista on, että päähenkilö tavoittelee jotain ja hänellä on vaikeuksia saada haluamaansa. Tunne tulee näkyväksi suhteessa johonkin tai johonkuhun. Henkilöhahmojen lisäksi aika, miten käytämme käsikirjoittajina elokuvan keston, on yhtä merkittävä työkalu. Yksityiskohdat rakentuvat kohtaus kohtaukselta toistensa päälle, johtaen tunnekokemukseen.
