Browsing by Author "Ruutu, Jaana"
Now showing 1 - 2 of 2
- Results Per Page
- Sort Options
- Tietoliikennetekniikan fuksiopintojen edistyminen ja edistäminen - Uusi opiskelija osaksi tiedeyhteisöä
School of Electrical Engineering | Master's thesis(2010) Ruutu, JaanaKorkeakouluopintojen pitkittymistä on tutkittu melko laajasti, ja hyvin useiden tekijöiden on havaittu olevan yhteydessä opintojen edistymiseen. Teknillistieteellisellä alalla on valtakunnallisesti seurattu uudessa tutkintorakenteessa aloittaneiden korkeakouluopiskelijoiden opintojen etenemistä. Saaduista tuloksista havaittiin, että Teknillisen korkeakoulun tietoliikennetekniikan tutkinto-ohjelmassa opinnot olivat edenneet varsin heikosti. Tässä työssä tarkastellaankin yksityiskohtaisemmin tietoliikennetekniikan opiskelijoiden opintojen edistymistä ensimmäisenä syyslukukautena. Työn tavoitteena on selvittää merkittävimmät opintojen etenemisen esteet ja opintojen etenemiseen vaikuttavat taustatekijät. Lisäksi esitetään kehitysehdotuksia opintojen edistämiseksi tulevaisuudessa. Tutkimuksen tilastoaineistoon kuului yhteensä 294 Teknillisen korkeakoulun tietoliikennetekniikan tutkinto-ohjelmassa vuosina 2005 - 2008 opintonsa aloittanutta opiskelijaa. Lisäksi vertailuaineisto muodostui 128 opiskelijasta, jotka aloittivat opintonsa vuoden 2008 syksyllä elektroniikan ja sähkötekniikan tutkinto-ohjelmassa. Tulosten perusteella havaittiin, että tietoliikennetekniikan opiskelijoiden ensimmäisenä syksynä saavuttamien opintopisteiden keskiarvo laski vuosien 2005 - 2008 aikana 19,1 opintopisteestä 15,4 opintopisteeseen. Syynä tähän oli erityisesti alle 3 opintopistettä ensimmäisenä syksynä suorittaneiden opiskelijoiden lisääntyminen. Fysiikan kurssin tilanne havaittiin tulosten mukaan heikoimmaksi, sillä vuonna 2008 vain 27,6 % ensimmäisen vuoden opiskelijoista suoritti kyseisen kurssin ensimmäisenä syksynä. Tutkimuksessa todettiin, että ensimmäisen syksyn tietoliikennetekniikan opintoja edistivät mm. tutkinto-ohjelman ensisijaisuusvalinta korkeakouluun pyrittäessä, koulutukseen hyväksyminen todistusvalinnassa sekä opintojen aloituksen siirtäminen hyväksymisvuotta myöhemmäksi. Saatujen tulosten ja teoriatietojen pohjalta opintojen seurantaa tulisi jatkossa kehittää, minkä lisäksi tutkinto-ohjelmaan tulisi laatia opintopolku- ja ohjaussuunnitelma opintojen etenemisen tukemiseksi. Fuksiopintojen osalta yksittäisiksi kehityskohteiksi nousivat opiskelijoiden perehdyttäminen opintoihin, mallilukujärjestys ja fuksiryhmien hyödyntäminen opetuksessa, fysiikan kurssi, fuksiryhmien muodostaminen, henkilökohtainen ohjaus ja tuutorointi sekä opiskeluun palaavien opiskelijoiden huomiointi. - Tietoliikennetekniikan alkuvaiheen opintojen ohjaus ja kehittäminen
Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta | Master's thesis(2010) Simpanen, PiiaTeknillisen korkeakoulun tietoliikennetekniikan tutkinto-ohjelman opintojen etenemisen on huomattu olevan keskimääräistä hitaampaa verrattuna muihin TKK:n tutkinto-ohjelmiin. Yksi keskeisistä tutkinto-ohjelman kehityskohteista on opintopolku- ja ohjaussuunnitelman laatiminen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, miten opintojen ohjaus tutkinto-ohjelmassa on järjestetty ja mitä kehitystarpeita ohjaukselle on. Tutkimus oli luonteeltaan sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimusta varten suoritettiin kirjallisuuskatsaus sekä haastateltiin 36 opiskelijaa, jotka aloittivat opintonsa tietoliikennetekniikan tutkinto-ohjelmassa syksyllä 2009. Yksilöhaastatteluissa selvitettiin opiskelijoiden alkuvaiheen kokemuksia opintoihin, ohjaukseen ja opiskelijaelämään liittyen. Haastattelu sisälsi myös kyselylomakkeen. Tulosten perusteella havaittiin, että tietoliikennetekniikan ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat sosiaalisesti integroituneet opiskelijatovereiden kanssa, mutta vuorovaikutus henkilökunnan kanssa on vähäistä. Lisäksi akateeminen integraatio ja sitoutuminen opintoihin ovat suhteellisen heikkoja ja ammattikuvan kehittyminen haastavaa. Lisäohjausta kaivataan erityisesti kurssien korvaavuuksiin liittyviin kysymyksiin, motivaatio-ongelmiin ja monien opintoihin liittyvien valintojen tekemiseen. Tutkimuksen pohdinta-osiossa muodostettiin ohjaussuunnitelma tietoliikennetekniikan alkuvaiheen opinnoille. Suunnitelma sisältää ohjauspalveluiden määrittelemisen, ohjauksen liittämisen osaksi opetussuunnitelmaa sekä ohjauksen arviointimenetelmät. Ohjauksen järjestämisessä huomioitiin koko opintopolun alkuvaihe. Uusina käytänteinä ehdotettiin muun muassa ohjauspalveluiden selkeyttämistä, ohjauskokonaisuuden laajentamista opetussuunnitelmassa, portfoliotyöskentelyä sekä opintojen seurantaa ja kehityskeskusteluita. Vuorovaikutusta henkilökunnan kanssa tulisi myös lisätä.