Browsing by Author "Niskanen, Aino"

Now showing 1 - 20 of 61

Aalto through the Young Utzon's Eyes: The Role of Alvar Aalto in developing the Artistic Maturity of Jørn Utzon
(2020) Niskanen, Aino; Chiu, Chen-Yu; Kılınçer, Nur
A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä
This article, as the first of this kind, explores the relationship between two Nordic master architects, Alvar Aalto and Jørn Utzon, with a focus on the role of Aalto in young Utzon’s architectural career. As a great admirer of Aalto, Utzon not only worked with Aalto but also studied Aalto’s work in great detail. Based on the evidence found in archive collections and comparative analyses of their design projects, the authors argue that the influence of Aalto played an important role in the maturity of Utzon’s architectural philosophy and design, especially seen in various courtyard housing schemes, the Sydney Opera House and his thematic approach to design encapsulated in the “Platforms and Plateaus” manifesto.
Aika ennen elinkaariajattelua - Asunto Oy Kapteeninkatu 11 esimerkkinä ekologisesti kestävästä rakentamisesta
(2016) Landsdorff, Robin
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
Nykyrakentamisessa ympäristövaikutukset on typistetty energiatehokkuuteen ja hiilijalanjälkeen ja samalla tyypillisen rakennuksen käyttöikä on vieläkin määritelty 50 vuoteen. Seurauksena syntyy energiatehokkaita kertakäyttörakennuksia, jotka ovat lyhytikäisiä ja vikaherkkiä, eikä niitä ole mahdollista ylläpitää. Lähtökohtana diplomityölle on toiminut ristiriita nykyrakentamisen ja ekologisesti kestävien periaatteiden välillä. Diplomityö käsittelee ekologisesti kestävää rakentamista historiallisen todistuskappaleen avulla. Työn ensimmäinen osa on rakennusselvitys Helsingin Ullanlinnassa sijaitsevasta 1900-luvun vaihteessa rakennetusta As oy Kapteeninkatu 11:stä, eli Schalinin talosta, joka on ajalleen tyypillinen massiivitiilitalo. Selvitys painottuu erityisesti rakennusmateriaalien, rakenteiden ja rakennustapojen selvittämiseen. Talon satavuotista historiaa käsitellään pitkäikäisyyden ja ylläpidettävyyden näkökulmasta. Työn toisessa osassa kartoitetaan maailman nykytilaa ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta ja siihen liittyviä riskirajoja, jotka asettavat reunaehtoja myös ekologisesti kestävälle rakentamiselle. Schalinin talon ekologisuutta arvioidaan näistä lähtökohdista. Ekologisesti kestävä toiminta määritellään sellaiseksi, joka ei häiritse luonnon kiertokulkua. Rakentamisen ekologinen kestävyys saavutetaan käyttämällä ainoastaan luonnolle haitattomia rakennusaineita. Schalinin talon ekologisuus perustuu ympäristölle haitattomien rakennusmateriaalien lisäksi rakennusaineiden tehokkaaseen käyttöön, millä tarkoitetaan rakennuksen huomattavan pitkää elinkaarta verrattuna nykyrakentamiseen. Rakennuksen pitkä elinkaari saavutetaan käyttämällä sellaisia rakennusaineita ja –ratkaisuja, jotka ovat pitkäikäisiä, ylläpidettäviä ja vikasietoisia. Diplomityö käsittelee myös Schalinin talon kaltaisen massiivitiilirakentamisen haasteita ja mahdollisuuksia nykypäivänä. Potentiaalia arvioidaan useista eri rakentamiseen liittyvistä näkökulmista. Rakennuslainsäädäntö on tällä hetkellä Schalinin talon kaltaisen rakentamisen esteenä, mutta viranomaissäännöksillä on oikeastaan valtava potentiaali ohjata rakentamista ekologisesti kestävään suuntaan. Jugendrakennukset rakennettiin yli sata vuotta sitten, ja tyylisuunnat ovat muuttuneet jo useaan otteeseen. Tyylisuunnan pintaa syvemmällä Schalinin talo on oivallinen esimerkki ekologisesti kestävästä rakennustavasta.
Aikakone – Spekulatiivinen ehdotus vuoden 1971 Martinlaakson yhteiskoulun suunnittelukilpailuun
(2018) Saraste, Frans
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
Diplomityö tutkii arkkitehtonisia ideoita ja niiden seurauksia ajassa käyttämällä case-tutkimuksena vuonna 1971 järjestettyä Martinlaakson yhteiskoulun arkkitehtuurikilpailua. Kilpailuehdotuksen perusteella rakennettu koulu on käytössä osoittautunut useiden 1970-luvun talojen tapaan rakennusteknisesti ongelmalliseksi. 1970-luvun alku oli arkkitehtien ympäristötietoisuudesta huolimatta aikaa, jolloin rakentaminen muuttui arvaamattomaksi ihmiselle sekä ympäristölle. Diplomityö pyrkii havainnollistamaan Martinlaakson koulussa sovellettuja ideoita ja niiden vaikutuksia ajassa tuomalla rinnalle toisen spekulatiivisen ehdotuksen ja sen perusteella rakennetun Martinlaakson yhteiskoulun spekulatiivisine historioineen. Martinlaakson koulua on korjattu ja muokattu läpi historiansa useassa eri vaiheessa muun muassa useita kertoja kosteus- ja sisäilmaongelmien takia. Tästä huolimatta ”Martsari” on arvostettu koulurakennus käyttäjien, opettajien ja päättäjien keskuudessa. Rakennus päätettiinkin vuonna 2017 peruskorjata ja suojella, vaikka se tarkoitti mittavaa peruskorjausta. Työ pyrkii nostamaan kysymyksiä arkkitehtuurin suojelun tulevaisuudesta katsomalla sitä kestävän kehityksen näkökulmasta.
The Alexanderbattery of Vallisaari - past, present and future
(2009) Manninen, Markus
Helsinki University of Technology | Master's thesis
Diplomityö käsittelee Aleksanterinpatteria, venäläisten 1860- ja 70-luvuilla rakentamaa linnoitettua kasarmia Vallisaarella, Helsingin edustalla, Suomenlinnan naapurissa. Aleksanterinpatteri ja muut Vallisaaren rakennelmat ovat venäläisajan näyttävimmät linnoituslaitteet Viaporin linnoituksessa. Aleksanterinpatterissa oli yhdistettynä tuli- ja kivirakenteinen kasarmi holvattuine majoitus-, keittiö-, ruokailu- ja varastotiloineen sekä sen päällä maavallein suojatut tykkiasemat eli tykkipatteri. Työn tarkoituksena on kuvata Aleksanterinpatterin vaiheita ja nykytilaa sekä tehdä avaus sen tulevaisuuteen. Aihe on ajankohtainen, koska syksyllä 2008 puolustusvoimat ilmoitti luopuvansa Vallisaaresta lähitulevaisuudessa ja suljettu sotilassaari avautuu näin yleiseen käyttöön. Rakennuksen historiaa käsitellään alkuperäislähteiden valossa. Näin vastataan kysymyksiin miksi ja miten Aleksanterinpatteri on rakennettu ja mitkä olivat sen toimintaperiaatteet. Kokonaiskuvan luomiseksi on tutkittu venäläisaikaisen Viaporin linnoituksen rakentamista laajemminkin ja taustoitetaan Aleksanterinpatteria edeltäneitä rakennussuunnitelmia Vallisaarella. Selvityksessä nostetaan esille uutta tietoa kahdesta tärkeimmästä venäläisaikaisen Viaporin tutkimuksen käytössä olevasta lähteestä: Kansallisarkistossa sijaitsevista venäläisistä sotilasasiakirjoista (lyh. VeSA) sekä näihin asiakirjoihin liittyneistä kartoista ja piirustuksista, jotka on erotettu omaksi, Museoviraston rakennushistorian osaston hallussa olevaksi "venäläinen insinöörikomennuskunta" -kokoelmaksi (lyh. VIK). Aleksanterinpatterin suunnittelussa oli tärkeällä sijalla rakennusteknisten ja toiminnallisten seikkojen lisäksi myös ulkoinen vaikuttavuus. Suora vaikutus rakentamiseen on ollut myös mm. Venäjän ulkopolitiikalla, asevelvollisuuteen siirtymisellä ja elinolojen muutoksilla sekä ase- ja rakennustekniikan kehityksellä. Nykytilanteen selvitys perustuu paikan päällä tehtyyn inventointiin, havaintoihin ja mittauksiin. Rakennus on osittain tyhjänä ja säilynyt pitkälti venäläisaikaisessa asussaan, tosin osittain huonokuntoisena. Osa tiloista oli vielä inventointiajankohtana vuonna 2008 suljettuja varastoja, jonne ei ulkopuolisilla ollut asiaa. Työssä esitetään näkemys tavasta, jolla erityisesti Aleksanterinpatteri ja myös muut Vallisaaren rakennelmat saataisiin paremmin yleiseen tietoisuuteen ja arvoiseensa käyttöön sekä, mikä tärkeintä, pelastetuksi kiihtyvältä rappeutumiselta. Aleksanterinpatteri on Vallisaaren rakennuksista ja linnoituslaitteista komein ja kenties mielenkiintoisin. Se soveltuu luontevasti tulevaisuuden avoimen Vallisaaren keskukseksi, eri kiertoreittien päätepisteeksi, levähdys- ja virkistäytymispaikaksi sekä paikaksi, josta saareen tutustujat saavat tietoa sen historiasta, rakentamisesta ja entisistä asukkaista. Aleksanterinpatteri on ennen kaikkea nähtävyys jo itsessään ja siksi on tärkeää ottaa huomioon rakennuksen kerrostumat ja erityispiirteet sekä niistä seuraavat rakennustekniset haasteet.
Alkukantaisen lumo - Primitiivistisiä pyrkimyksiä arkkitehtuurissa 1930-luvulta 50-luvulle sekä niiden taustoja
(2005) Vesikansa, Kristo
Helsinki University of Technology | Master's thesis
Primitivismi oli yksi sodanjälkeisen arkkitehtuurin kutkuttavimmista ilmiöistä, mutta aihetta on tutkittu niukasti. Mikä sai modernistit etsimään vaikutteita alkukantaisista rakennelmista? Entä onko löydettävissä jotain erityisen suomalaista lähestymistapaa primitiivisyyteen, vai heijastiko rakennustaiteemme vain kansainvälisiä ilmiöitä? Olen määritellyt kolme erityyppistä primitivististä lähestymistapaa: emotionaalisen, intellektuaalisen ja piilotajunnan primitivismin, joiden kautta olen tarkastellut aikakauden arkkitehtuuria. jossain määrin olen myös etsinyt yhteyksiä vastaaviin ilmiöihin kuvataiteissa. Primitivismin aatteelliset juuret voidaan modernismin tavoin jäljittää modernin yhteiskunnan muotoutumiseen 1700-luvun kuluessa. Valistusajan arkkitehtuuriteoreetikot uskoivat selvittävänsä rakennustaiteen luonnolliset ja kiistämättömät perusteet tutkimalla suojan alkuperäisintä olomuotoa, rustiikkia alkumajaa. 1800-luvulla siirtomaavalta, arkeologia ja maailmannäyttelyt kasasivat jatkuvasti tietoa vieraiden maanosien arkkitehtuurista ja omasta varhaishistoriastamme. Merkittävimmän teorian taiteiden ja arkkitehtuurin alkuperästä tällöin kehitti saksalainen Gottfried Semper. Pyrkimystä palata alkukantaiseen yksinkertaisuuteen hylkäämällä rappeutuneen pidetty akateeminen perinne oli yksi modernismin keskeisimmistä aatteellisista lähtökohdista. Laajemmin primitivismi alkoi konkretisoitua 1930-luvun kuluessa, jolloin kysymyksen rakentamisen suhteesta paikalliseen ilmastoon, topografiaan, materiaaleihin ja rakennusperinteisiin nousivat keskiöön modernistisessa arkkitehtuurikeskustelussa. Nationalismin voimistuessa funktionalismin kansainvälinen muotokieli haluttiin sitoa kansallisiin ja paikallisiin perinteisiin. Sen askeettiset ihanteet yhdistettiin erityisesti Välimeren piirin anonyymiin kansanrakentamiseen, mutta myös pohjoisen rakennusperinteen karun yksinkertaisuuden nähtiin heijastavan samoja ideaaleja. Eniten innoitusta primitivistisiin kokeiluihin epäilemättä tarjosivat Le Corbusierin työt 1930-luvun alusta lähtien. Suomessa karheiden luonnonmateriaalien ja talonpoikaisaiheiden käyttöön rohkaisivat ennen kaikkea Alvar Aallon suunnitelmat vuosikymmenen loppupuolella. Tällöin alettiin kiinnostua uudelleen myös Karjalan puurakennusperinteestä ja sen tulkinnoista 1900-luvun vaihteen kansallisromantiikassa. Sota-aikana akuutti tarve rakentaa pakolaisille mahdollisimman yksinkertaisia hätäasuntoja sai monet arkkitehdit kehittelemään kiinnostavia primitivistisiä suunnitelmia. 1940-luvulla Pohjoismaissa muotoutui kaksi erilaista lähestymistapaa kansanrakentamiseen. Uusempirismissä kansanomaisia aiheita ja rustiikkeja luonnonmateriaaleja käytettiin varsin sovinnaisella tavalla. Kiinnostavampi on sen neorealismiksi kutsuttu rinnakkaisilmiö Italiassa, jossa poliittinen tilanne kannusti populistiseen kansanomaisuuteen. Molempia selvästi radikaalimpaa primitivismiä edusti pohjoiseksi metsäläisarkkitehtuuriksi kutsumani suuntaus, jossa alkukantaista puurakennustekniikkaa tulkittiin modernismin keinoin. Sitä voidaankin pitää Pohjoismaiden merkittävimpänä panoksena primitivismin aatehistoriaan. Uudenlainen abstrakti lähestymistapa primitiivisyyteen muotoutui 1950-luvun alussa varsinkin Team Tenin ja norjalaisen PAGON-ryhmän piirissä. Pohjois-Afrikasta tuli tällöin pyhiinvaelluskohde monille nuorille arkkitehdeille. Hieman myöhemmin myös luonnonkansojen rakentamisesta alettiin kiinnostua vakavasti. Englantilaiset brutalistit löysivät aivan oman vernakulaarin perinteen anonyymien teollisuusrakennelmien maailmasta. Suomessa metsäläisarkkitehtuurin hiivuttua 1950-luvun vaihteessa ei selvästi primitivistisiä suunnitelmia enää juuri tehty. Mielikuvatasolla suomalaiseen arkkitehtuuriin tosin liitettiin sitkeästi eksoottinen ja mystinen primitiivisyys. Intellektuaalisen primitivismin perinne jatkui erityisesti Aulis Blomstedtin kirjoituksissa. Emotionaalista primitivismiä johdonmukaisimmin edusti Reima Pietilä, joka tulkitsi kansanomaisia teemoja omaperäisettä ja usein pitkälle abstrahoidulla tavalla.
Alvar Aalto and Cultural Memory
(2022-03-10) Niskanen, Aino
A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä
This article examines the meanings of the past which Aalto wanted to transpose into his architecture – what I term cultural memory. I search for their points of origin in Aalto’s education and travels, in particular his impressions of the Acropolis in Athens. For Aalto, a civic centre was “the face of a city”, which should be the citizens’ meeting place. Of particular importance to him was the ritual entry into a theatre. Of the many civic centres that Aalto designed, few were realised in their entirety. Three of them are examined, as well as the Helsinki University of Technology campus, which is interpreted as a city in miniature. Aalto fought against the idea of placing commercial functions in close proximity with his centres – but recent extensions and traffic arrangements have brought a new vibrancy to some of them. The way in which Aalto handled the idea of memory and his use of classical elements is studied. I argue that classicism seemed continuously attractive to Aalto.
Antiikin Rooman akveduktit - synteesi
(2017) Ojamo, Jaakko
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
Työ esittelee lukijalle miten antiikin Rooman aikainen akvedukti toimii ja mitä eri osia se sisältää. Kanavisto on jaettu selkeisiin osiin, joista jokainen muodostaa oman lukunsa. Työssä käydään läpi akveduktien tekniset rakenteet ja arkkitehtoniset osat. Työssä käytetään monien eri tieteenalojen akvedukteihin liittyviä tekstejä. Hyödynnettyjä tieteenaloja ovat historian tutkimus, tekniikan historian tutkimus, arkkitehtuurin historian tutkimus, arkeologia, filologia, hydrologia ja tilastotiede. Jokainen tieteenala sisältää omia vahvuuksia ja rajoituksia. Eri teksteistä muodostetaan synteesi, joka antaa täydellisemmän kuvan käsiteltävästä aiheesta. Uusien tekstien lisäksi on käytetty myös antiikin aikaisia kirjoituksia. Työn tuottamiseen käytetään tekijän omaa menetelmää, jonka tarkoitus on helpottaa ja tehostaa synteesin tekemistä. Tekstin ja valokuvien lisäksi työ sisältää itse piirrettyä kuvitusta sekä sanaston.
Balderin talo - kauppiastalokortteleiden iltavirkku
(2018) Hertsberg, Mia
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
Työssä tutkitaan Balderin talon rakennushistoriaa ja verrataan sitä kauppiastalokortteleiksi nimettyyn alueeseen. Balderin talo on vuonna 1814 rakennettu kauppiastalo Helsingissä Aleksanterinkadun ja Helenankadun kulmassa, Senaatintorin ja Kauppatorin välimaastossa. Talo on valmistuessaan ollut ensimmäisten uusien rakennusten joukossa Helsingin vuoden 1808 tulipalon jälkeen. Arvokkaassa talossa on asunut säätyläisiä palvelusväkineen. Rakennuksen kehityksen kannalta ominaista on sen siirtyminen raittiusyhdistys Logen n:o 1 Balderin omistukseen vuonna 1917. Siitä lähtien rakennus on ollut samalla omistajalla. Ympäröivissä kortteleissa Helsingin kaupunki ja Suomen valtio on ostanut valtaosan rakennuksista. Tämän seurauksena seutu virastoutui ja autioitui. Viimeisen vuosikymmenen aikana Helsingin kaupunki on pyrkinyt elävöittämään aluetta Torikorttelit-hankkeella. Helsingin kaupungin ja valtion omistuksessa olleita kiinteistöjä on 1900-luvun aikana korjattu eri tarpeisiin soveltuviksi, usein toimisto- ja edustuskäyttöön. Peruskorjaukset ovat olleet välillä radikaalisti uusivia, välillä restauroivia, ajan hengestä ja alueen historiallisesta arvostuksesta riippuen. Rakennuksia on kehitetty kokonaisuuksina, ja tontteja yhdistelty. Samaan aikaan Balderin talon muutospaineet ovat olleet toiset ja paljon pienemmässä mittakaavassa. Päärakennusta korotettiin vuonna 1931 kolmannella kerroksella, mutta tämän jälkeen rakennuksen muutokset ovat olleet pieniä ja tilakohtaisia. Tämä on mahdollistanut rakennushistoriallisesti mielenkiintoisen kerroksellisuuden kautta rakennuksen. Jotkin osat ovat säilyneet 1800-luvulta, samalla kun 1900-luvulla tehdyt kuunnostukset ja modernisoinnit näkyvät jokaisessa tilassa. Tämä kirjava kokonaisuus poikkeaa kauppiastalokortteleiden peruskorjatusta, huolitellusta muutoshistoriasta, ja on merkittävää osana vanhaa empirekaupunkia.
Bastioni Taube - linnoituksesta työskentely- ja asuintiloiksi
(2017) Friström, Jyry
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
Bisceglie, infillment building of the centro storico
(2008) Engman, Ulla
Helsinki University of Technology | Master's thesis
Työ käsittelee Etelä-Italiassa, Apulian maakunnassa sijaitsevaa 53 000 asukkaan Bisceglien kaupunkia. Kaupungin ydin ja asukkaiden identiteetin lähde on keskiaikaisperäinen vanha kaupunki, centro storico. Centro storico on osittain hyvin huonossa kunnossa, eikä kaupunkilaisilla ole arjessa sinne juuri asiaa. Ristiriita arvojen ja käytännön elämän välillä on työn keskeinen kysymys. 1960-70- luvuilta lähtien Biscegliestä muutettu työn perässä muualle. Muuttoaallon seuraukset näkyvät kaupunkikuvassa edelleen. Centro storicon taloja on hylätty ja rappeutunut. Sinne on jopa syntynyt piazzoja huonokuntoisten rakennusten romahtamisen seurauksena. Kaupunki on tähän saakka panostanut enemmän uusiin kaupunginosien, mutta viime vuosina on herännyt kiinnostus centro storicon kunnostamiseen. Syynä ovat muun muassa turismiin kohdistuvat suuret odotukset. Työn tarkoitus on kannustaa bisceglieläisiä ottamaan taas centro storico omakseen. Työllä pyritään herättämään paikalliset huomaamaan vanhan keskustan arvo ja esittämään keinoja vilkastuttaa centron käyttöä. Työ koostuu analyysistä ja suunnitelmasta. Italiassa on 1960-luvulta lähtien tutkittu "kaupungin lukemista" pohjana uuden suunnittelulle. Menetelmiä ovat kehittäneet muun muassa Giancarlo De Carlo ja Aldo Rossi. Työni jatkaa tätä perinnettä soveltaen analyysissa De Carlon kaupungin lukemisen metodeja. Suunnittelukohteeksi on valittu keskeinen, kolmen rakennusten romandusten seurauksena syntyneen piazzettan sarja. Kohde edustaa kaikkein huonokuntoisinta ympäristöä. Piazzettoille on suunniteltu toimintoja ja muutoksia, jotka. -mahdollistavat kortteleiden nykyisten asukkaiden pysymisen alueella ja uusien asukkaiden muuttamisen sinne. -houkuttelevat centro storicon ulkopuolella asuvia bisceglieläisiä käymään centro storicossa ja. -mahdollistavat tilojen käytön juhlien ja tapahtumien näyttämöinä tuoden esiin voimakasta genius locita, ja nostaen siten paikallisten tietoisuutta ympäristön arvoista. Toiminnot ovat uusi asuinrakennus ja taiteilija-ateljee, ulkoilmaelokuvateatteri sekä pienet puistoaukiot. Muutokset on suunniteltu siten, että niiden toteutus voidaan aloittaa nopealla aikataululla ja suorittaa vaiheittain. Keskeisenä tavoitteena on vahvistaa centro storicossa alussa olevaa "hyvän kierrettä". Piazzettojen yhteenlaskettu pinta-ala on 2000 m2. Täydennysrakennuksen kerrosala on 820 m2.
Center of building conservation to Karhusaari
(2011) Päivärinne, Tuukka
School of Engineering | Master's thesis
The work handles the past, present and future of Karhusaari which is located in the South Easter corner of Espoo in Finland. I suggest that the forgotten area should be reclaimed to productive use as a centre of building conservation. I wish to raise awareness of these highly potential indoor and outdoor spaces that lie idle in one of the country's best locations. Karhusaari mansion and farm was built by Nicolas Sinebrychoff in 1890's. The plans were made by architect K.A.Wrede. He placed the buildings carefully so that the landscape would protect the yard from sea winds blowing from south west. Since the beginning mansion life had its own courtyard and the farm buildings formed another one on a kind of plateau. Between 1930's and 1960's a new motor way was constructed rather disturbingly close to the mansion. It completely ruined the original spatial composition. This lead to confusion and neglection of maintenance. Leaking roofs caused heavy damage to the wooden buildings. 1980 the city of Espoo became the owner of Karhusaari and its protected-by-law buildings. Many ideas were given about the future use of this area. Finally it was agreed that the area should be given to cultural use and plans were made in 1985 by architect Juhani Pallasmaa and Markku Komonen for the Karhusaari Art Center. Salvation began for the buildings but due to lack of money in the beginning of 1990's the plan was only partly realised. Today the Art Center occupies the main building and a former labourer's apartment building. Still the farm buildings remain in poor condition around their own forgotten courtyard which does not suffer so much from the nearness of the motor way. Luckily one Carpenter Company has rented a storage building and is turning it into a workshop. This kind of development I would like to see happening to the whole area. Bringing the farm courtyard alive after decades of idleness, the Center of Building Conservation would be a place for professionals of many different crafts like carpenter, black smith, spare parts dealer, architect, conservator etc. Such centre would be the first of its kind in the Helsinki metropolitan area. The city museum of Espoo is interested of organising an annual happening which would spread information about repairing of old buildings.
Ceramic tiles in the interiors of Alvar Aalto
(2008) Anttila, Susanna
Helsinki University of Technology | Master's thesis
Diplomityö käsittelee kolmea osa-aluetta. Ensimmäisessä osassa perehdytään keraamisten laattojen käyttöön arkkitehtuurin historiassa. Toisessa osassa käsitellään Alvar Aallon suunnittelemia laattoja, niiden materiaaleja ja valmistusta sekä käyttötapoja. Kolmannen osan muodostaa seitsemän Aallon rakennuksen tiivis case study, joka valottaa laatan käytön eri puolia. Laattoja on käytetty rakennusten koristeluun jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua Lähi-Idässä. Eurooppaan merkittävimmät vaikutteet ovat saapuneet Rooman valtakunnan levittäytymisen myötä sekä islamilaisten maurien valloittaessa nykyisen Espanjan alueen. Monivärisiä majolikalaattoja valmistivat etenkin italialaiset käsityöläiset joiden immigraation myötä valmistustaito levisi Alankomaihin. Teollistuvassa Englannissa laattoja käytettiin hygieenisemmän ja värikkäämmän ympäristön aikaansaamiseksi. Art nouveaun aikana laattojen käyttö kukoisti erityisesti Wienissä, Pariisissa ja Barcelonassa. Suomeen vaikutteet saapuivat jugendin mukana, mutta laattoja käytettiin arkkitehtuurissa vain vähäisessä määrin ennen 1960-lukua. Aallon rakennusten keraamiset sauvalaatat on suunniteltu Aallon toimistossa ja ne olivat Arabian ja Kupittaan Saviosakeyhtiön valmistamia. Laatat on ilmeisesti valmistettu suulakepuristamalla. Lasitteet lienevät suurelta osin tehtaiden vakiolasitteita. Sauvalaattoja on kolmea tyyppiä ja niitä on käytetty rakennuksissa sekä sisä- että ulkotiloissa. Laattapinnoilla on rakennuksissa monia tehtäviä: ne korostavat reittejä, toimivat pintojen korostajina ja täyttäjinä sekä tilahierarkian ilmentäjinä. Laattojen ja saumojen luoma pystyviivasto tuo puudetaljien ohella tiloihin haptisuutta ja teksturointia. Sauvalaattapinta on myös kestävä, helposti puhdistettava ja akustisesti edullinen. Lisäksi Aalto on laattojen avulla tuonut värejä hillityn modernistiseen tilaan. Vaikutteet laattapintojen käyttöön tulivat paitsi Aallon opiskeluaikaisten opettajien, myös myöhempien ulkomaanmatkojen kautta. Ensimmäiset laattakokeilut on tehty Villa Maireassa (1938) ja Muuratsalon Koetalossa (1952). Varsinaisesti Aalto aloitti keraamisten sauvalaattojen käytön Kansaneläkelaitoksen toimitalossa (1953-57) ja Rautatalossa (1952-55). Näiden laattapinnat ovat erityisen monimuotoisia ja muista poikkeavia. Sittemmin laattoja käytettiin monissa kohteissa, kuten Teknillisessä Korkeakoulussa, Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa, Seinäjoen kaupunkikeskuksessa, Finlandiatalossa ja Sähkötalossa. Myöhemmissä kohteissa tapa käyttää laattoja vakiintui. Koska laatat on valmistettu kohteisiin tilaustyönä, ovat nykyiset korjaukset haastavia. Erityistä huomiota korjatessa tulisi kiinnittää sauman paksuuteen ja väriin sekä liittymädetaljeihin.
Diversitas - Kampin korttelin 75 monimuotoisen historian säilyttäminen tulevaisuuden suunnittelun perustana
(2016) Rinta-Mänty, Janne
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
Kortteli 75 (Kottarainen) sijaitsee Helsingissä Kampin kaupunginosassa, rajaavina katuina ovat Abrahaminkatu, Albertinkatu, Eerikinkatu ja Kalevankatu. Erityistä korttelissa on sen diversiteetti eli monimuotoisuus: sekoittuneet toiminnot ja ajallisesti kerrostuneet rakennukset. Korttelissa on 1840-1880-lukujen asussa olevia yksikerroksisia puutaloja, viipale panimon varastoa 1880-luvulta, asuinkerrostaloja 1880-1950-luvuilta sekä entisiä TKK:n laboratoriorakennuksia 1920-30-luvuilta. Asuinkerrostaloja lukuunottamatta kortteli on Helsingin kaupungin tilakeskuksen hallinnassa. Korttelin tarkastelu on tullut ajankohtaiseksi, kun tilakeskuksen hallinnoiman osan pääkäyttäjä, Metropolia-ammattikorkeakoulu, on muuttamassa pois. Kaupunki on myymässä kyseistä kiinteistöä osana kuuden kiinteistön pakettia, johon kuuluu myös entinen Teknillisen korkeakoulun päärakennus Hietalahden torin laidalla. Myytävän korttelinosan tuleva käyttö on vielä avoin, eikä vuodelta 1950 olevassa asemakaavassa ole otettu kantaa mahdolliseen suojelutarpeeseen. Työ koostuu selvityksestä ja käyttösuunnitelmasta. Aihe työhön on tullut Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolta, mutta varsinainen tutkimus- ja suunnittelutyö on tehty itsenäisesti ja riippumattomasti. Työssä tarkastellaan korttelin ominaispiirteitä, identiteettiä ja arvoja sekä mahdollisia uusia käyttötapoja. Kortteli asetetaan Helsingin muiden korttelien ja yleisen yhteiskunnallisen tilanteen historialliseen ja nykypäivän kontekstiin, ja tutkitaan, mikä siinä on erityistä ja mikä tavanomaista. Esitetään monimuotoisuutta säilyttävä käyttösuunnitelma, jossa tutkitaan tulevia käyttötapoja suhteessa korttelin erityispiirteisiin ja arvoihin sekä kaupungin yleisiin kehitystavoitteisiin.
Haminan Keskusmakasiini; Transforming a storehouse of the garrison into apartments
(2013) Klaus, Tuomas
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
The subject of this master's thesis is the transformation of an I880s masonry building into apartments. The property is located in the town of Hamina in south-eastern Finland. The city is best known for its radial town plan and fortifications surrounding the city. The building is situated in the center of the town and has served as a military storehouse until the year 2006. The building has a gross floor area of 1000 square meters. The original function of the building was to store rations fur the garrison of Hamina and served in its original use until the Finnish independence. Afterwards the armed forces used it to dry tents and as bicycle storage. The storehouse was originally built during the decade of 1770 but the exterior walls were rebuilt in the renovation of the years 1885 - 1887. The storehouse is planned to be transformed into nine apartments with the related common spaces. In addition to the apartments there is a single commercial space. In order to fulfil the minimum requirement for apartment window area in the Finnish building regulations, large openings have to be made in the exterior wall of the building. The openings are planned to be made only into the south-western wall of the building thus leaving the north-eastern side virtually intact. There is a conflict between historical values and the means to create more window area. Architecturally the change is realised in a way that is distinguishable from the original building. The base floor and the ceiling are also insulated and the apartments are equipped with modern technology. Other ways to utilise the building were considered to be outside of the scope of this work, even though the structure could have other uses.
Hepokalliontie - jälleenrakennusajan pientaloalue Helsingissä
(2018) Könönen, Tuomo
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
Tässä diplomityössä on selvitetty Helsingissä sijaitsevien jälleenrakennusajan pientaloalueiden suojeluun, kaavoitukseen ja täydennysrakentamiseen liittyviä kysymyksiä. Tarkempaa tarkastelua on tehty Jollaksen Hepokalliontien alueesta. Hepokalliontien alue kuuluu seitsemän parhaiten säilyneen jälleenrakennusajan pientaloalueen joukkoon Helsingissä. Alue on myös merkittävä Puutalo Oy:n aluerakentamisen esimerkki Toivo Jäntin suunnittelemine tyyppitaloineen. Alueen arvokkaiden piirteiden säilyminen edellyttää asemakaavan lisäksi jälleenrakennusajan tyyppitaloalueiden piirteiden ja paikan tuntemusta. Tässä työssä olen pyrkinyt tuomaan näitä miljööseen liittyviä arvoja ja piirteitä esille. Työssäni olen perehtynyt jälleenrakennusajan arkkitehtuuriin ja tyyppisuunnitteluun. Tuon työssäni esille jälleenrakennusajan arkkitehtuurin pääpiirteitä sekä ajan olosuhteiden vaikutusta tyyppisuunnitteluun. Käsittelen myös Puutalo Oy:n toimintaa jälleenrakennusajalla. Lisäksi käsittelen jälleenrakennusajan tyyppitaloalueiden suojeluun, kaavoitukseen ja täydennysrakentamiseen liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita. Lähteinä työssäni olen käyttänyt jälleenrakennusaikaa käsittelevää kirjallisuutta, arkistoja, haastatteluja sekä paikan päällä tehtyjä havaintoja ja kenttätyötä. Työn johtopäätöksenä olen tehnyt Hepokalliontien alueen rakentamis- ja korjaustapaohjeen sekä luonnostasoisen laajennusehdotuksen yhdelle tontille. Rakentamis- ja korjaustapaohjeen tavoitteena on alueen ominaispiirteiden säilyttäminen ja niiden esiin tuominen. Muiden jälleenrakennusajan tyyppitaloalueiden tapaan Hepokalliontien miljöö on herkkä muutoksille, joten tieto ja ymmärrys alueen ainutlaatuisista arvoista ovat tarpeellisia alueen säilymisen kannalta.
The historical atrium house - the single-family house type of the future?
(2009) Räihä, Aleksi
Helsinki University of Technology | Master's thesis
Viimeaikaisen ilmastonmuutoskeskustelun myötä suuret omakotitalot ja valmiiden tyyppitalojen pohjalta kaavoitetut väljät omakotitaloalueet ovat saanet osakseen ansaittua kritiikkiä. Suomalaista asuntorakentamista hallitsevat edelleen ääripäät: tiivis kerrostaloasuminen kaupungeissa ja vastapainoksi väljä erillispientaloasuminen kaupunkien laitamilla tai maaseudulla. Näiden välimuodoksi on tarjottu vaihtoehtoista tiivistä ja matalaa asumismuotoa, joka onkin yleinen asumistapa Keski-Euroopan suuremmissa kaupungeissa. Suomessa tiiviit rivitaloalueet ja pienkerrostalot eivät ole kuitenkaan saavuttaneet laajempaa suosiota" vaan ne nähdään edelleen jonkinlaisena välivaiheen asumismuotona. Vaikka tiivistä ja matalaa pientaloasumista on tutkittu ja kehitetty Ympäristöministeriönkin toimesta, ovat tarjotut vaihtoehdot mahdollisuuksiin nähden varsin rajallisia. Eräs unohduksiin jäänyt talotyyppi on suljettuun sisäpihaan perustuva pientalo, ns. atriumtalo. Tämä talotyyppi mahdollistaa erilaisten kytkettävien pientalojen rakentamisen, joustavan täydennysrakentamisen sekä pientalorakentamisen ahtaillekin tonteille. Umpinainen sisäpiha tarjoaa tiiviillä asuinalueilla mahdollisuuden yksityiseen ulkotilaan, joka liitetään usein vain väljään omakotirakentamiseen. Tämän työn tarkoituksena on tutkia atriumtalotyypin historiaa, erilaisia rakennettuja esimerkkejä ja lisäksi sen soveltuvuutta uudenlaiseen tiiviiseen ja matalaan yhdyskuntarakenteeseen. Sisäpihan merkitys, käyttö ja mittasuhteet ovat vaihdelleet ilmastosta ja kulttuurista riippuen.. Varhaisimmat sisäpihaan perustuvat rakennukset kehittyivät päiväntasaajan seudulla, jossa auringolta suojautuminen ja riittävä ilmastointi ovat asuntosuunnittelun keskeisiä ongelmia. Nykyaikaisen atriumtalon tärkeimpänä mallina toimineessa roomalaisessa domuksessa sisäpihan merkitys oli lisäksi rituaalinen, alun perin uskonnollisessa, mutta myöhemmin myös sosiaalisessa mielessä. Atrium oli samalla asunnon tärkein valonlähde. Myöhemmässä eurooppalaisessa maatilarakentamisessa sisäpihan merkitys oli pääasiassa puolustuksellinen. Uudemmassa asuntorakentamisessa sisäpihan käytöllä on korostettu yksityisyyttä sekä asunnon ja pihan vuorovaikutuksellista suhdetta. Atriumtalo kääntää selkänsä julkisuudelle ja kääntyy selvästi sisäänpäin. Oikein sovellettuna tämä ominaisuus on nykyaikaisen atriumtalon suurin vahvuus.
Humanizing modern architecture: The role of Das Japanische Wohnhaus in Alvar Aalto’s design for his own house and studio in Riihitie
(2017) Chiu, Chen Yu; Niskanen, Aino; Song, Ke
A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä
The role of traditional Japanese houses and gardens in Finnish architect Alvar Aalto's (1898-1976) career is often mentioned but without an in-depth study. This article analyzes and compares Aalto's design for his own house and studio in Riihitie (1935-6) and his reading of Japan, particularly through Tetsuro Yoshida's 1935 Das Japanische Wohnhaus (The Japanese House).
I AM A MONUMENT, Las Vegasin kaupunkikuva
(2012) Kivinen, Olli
School of Arts, Design and Architecture | G1 Kandidaatintyö
Käärmetalo - Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen suojelu ja korjaaminen
(2014) Valtonen, Joonas
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
Tämän arkkitehtuurin historian diplomityön tutkimuskohteena on arkkitehti Yrjö Lindegrenin suunnittelema vuonna 1952 Helsingin Käpylään, kortteliin 857 valmistunut Käärmetalo, joka käsittää kaksi nelikerroksista asuinkerrostaloa ja huoltorakennuksen. Käärmetalo on suojeltava kohde sen arkkitehtuurin ja rakentamisajankohtansa sosiaalisen ulottuvuuden myötä. Käärmetalo kuuluu ensimmäisiin Arava–lainoitettuihin vuokrataloihin. Uusi asemakaava 12183, jossa kortteli on suojeltu merkinnällä AK/s ja rakennukset merkinnällä sr-1, on hyväksytty kaupunginvaltuustossa vuonna 2014. Suojelu tulee käsittämään myös rakennusten erityisen hyvin alkuperäisinä säilyneitä sisätiloja, kuten porrashuoneet sekä alkuperäiset keittiökalusteet. Tällä hetkellä rakennusten kunto on huono. Asuntojen ilmanvaihto on heikko ja asunnot ovat kylmiä. Ulkoseinien rappaukset ovat osittain rapistuneet ja betoniset parvekkeet ovat erittäin huonokuntoiset. Lisäksi 1970- luvun vesikattomuutoksen aiheuttamat vuodot ovat johtaneet yläpohjan ja ulkoseinien kastumiseen. Tämän työn tarkoituksena on selvittää Käärmetalon alkuperäisten rakennusosien rakennetta ja detaljeja, mikä edistää tulevan peruskorjauksen onnistumista. Selvitystyötä tehdään tutkimalla alkuperäispiirustuksia sekä myöhemmin tehtyjen korjausten suunnitelmadokumentteja. Piirustusten ja paikalla tehtyjen tarkastusmittausten perusteella voidaan todeta, että rakennukset on rakennettu suunnitelmien mukaan ja ne ovat säilyttäneet identiteettinsä tähän päivään saakka. Suurimmat muutokset on tehty vesikatolla, jonka vedenpoisto järjestelmä on muutettu ulkoisesta sisäänpäin kaatavaksi 1970-luvulla. 1980- luvulla tehdyn peruskorjauksen yhteydessä rakennusten sisätiloihin tehtiin pieniä muutoksia, kuten keittiökalusteiden lisäystä. Käärmetalo on kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti erityisen arvokas kohde juuri säilyneisyytensä ja autenttisuutensa vuoksi. Rakennusten ulkoinen olemus ei ole muuttunut vuosien aikana. 1950- luvulta säilyneitä alkuperäisiä Työtehoseuran suunnittelemia Enso-Gutzeitin valmistamia keittiökalusteita on säilynyt lähes jokaisessa asunnossa. Käärmetalon tulevan peruskorjauksen tavoitteena on rakennusten suojelutavoitteiden mukainen säilyttävä korjaaminen sekä muutettujen rakennusosien palauttaminen alkuperäiseen olemukseensa. Korjauksessa on huomioitava kuitenkin myös rakennusten käyttötarkoitus vuokra-asuintaloina, mikä asettaa vaatimuksia rakennusten käytettävyydelle sekä turvallisuudelle.
Kallion ala-aste: Jugendkoulusta 2000-luvun oppimisympäristöksi
(2015) Kyllönen, Mira
School of Arts, Design and Architecture | Master's thesis
Kallion ala-asteen koulu on n. 380 oppilaan peruskoulun luokka-asteet 1-6 käsittävä oppilaitos. Koulu on valmistunut vuonna 1910 Kallion kaupunginosaan Helsinkiin ja sen suunnittelivat arkkitehtuurikilpailun tuloksena Bertel Jung ja Oscar Bomanson. 30 luokkahuonetta käsittänyt viisikerroksinen myöhäisjugendia edustava rakennus oli valmistuessaan Suomen suurin kansakoulu 2400 oppilaspaikalla. Koulutalon historian vaiheiden selvittäminen aloittaa peruskorjaushankkeen ja työ toimii tausta-aineistona tuleville suunnitelmille. Taustoittavat historiaosuudet perustuvat lähdekirjallisuuteen, koulun vaiheet on pääasiassa selvitetty arkistomateriaalin, kuten rakennuspiirustusten ja valokuvien, avulla. Nykytila on inventoitu paikanpäällä. Lisäksi on haastateltu käyttäjiä ja rakennuksen tarkoitustaan vastaavuus on arvioitu vertailulla nykykoulusuunnittelun tilaihanteisiin. Rakennus valmistui alunperin vastaamaan kovaan oppilaspaikkojen puutteeseen erityisesti suomenkielisillä tiiviisti asutetuilla työväestön alueilla. Alue oli saanut asemakaavan 1901, mutta se oli jaotettu työväestön asuntotonteiksi jo 1887. Kaupunkikuvassa uusi koulu erottui ympäröivästä matalasta rakennuskannasta, mutta nykyisin kivikaupunki on kasvanut sen ympärille. Alkuperäisen tilaohjelman laajoine käytävineen ja niiden varrella olevine luokkahuoneineen määritteli kansakoulujen johtokunta. Rakennus oli pysynyt lähes muuttumattomana siihen asti, kunnes se vuonna 1969 peruskorjattiin rakennusviraston arkkitehtien suunnitelmien mukaan. Tätä ennen oli laadittu toteutumaton suunnitelma koulun laajennuksesta. Peruskorjauksessa tehtiin paljon isoja muutoksia, kuten uusittiin kaikki ikkunat ja ovet, purettiin ja rakennettiin seiniä, sekä muutettiin tilojen käyttötarkoituksia. Nykyisin koulutalo on pääosion peruskorjauksen jälkeisessä asussa, mutta alkuperäinen selkeä tilajärjestys mittasuhteineen hahmottuu edelleen. Koulun katujulkisivujen tyylin palautus alkuperäistä vastaavaksi palauttaisi rakennuksen luonteen ja kohentaisi kaupunkikuvaa. Sisätiloista parhaiten säilyneitä ja historiallisesti arvokkaimpia ovat käytävät ja porrashuoneet. Käytävillä peruskorjauksessa heikentyneiden luonnonvalo-olosuhteiden palautus lisäisi niiden viihtyisyyttä ja monipuolista käytettävyyttä. Koulun tilaohjelma on lähes vastaava, kuin nykyaikaisissa kouluissa, mutta tilat eivät avaudu ja liity toisiinsa sulavasti, vaan yhteydet ovat käytävien kautta. Koulun käyttäjät ovat tyytyväisiä ja tilat vastaavat hyvin tarkoitustaan. Pedagogiset uudistukset on mahdollista toteuttaa tässä rakennuksessa. Muutostarpeet kohdistuvat saniteetti- ja työtiloihin. Tekniikan uudistaminen on korjaustarpeista akuutein yhdessä pihan kanssa. Pihasta suuri osa on nykyisin varattu autoille ja se on laaja asfalttikenttä. Kaupunkikuvassa piha ja viereinen puisto muodostavat jäsentymättömän kohdan, jota parantaisivat kadunvarren uudisrakennus ja korttelin avaaminen alueen asukkaiden käyttöön.