Browsing by Author "Eklund, Pipsa"
Now showing 1 - 2 of 2
- Results Per Page
- Sort Options
- Maanteiden käytön vaihtoehtoiset hinnoittelumallit
Helsinki University of Technology | Master's thesis(2007) Eklund, PipsaTieliikenteen hinnoittelulla tarkoitetaan, että tiekäytöstä maksetaan siitä määrätty maksu (European Commission 2001). Optimaalisessa hinnoittelussa jokainen käyttäjä maksaa kaikki aiheuttamansa kustannukset. Tällöin myös ajomatkan kustannusten hahmottaminen on helpompaa, kuin jos tienpidon kustannukset katetaan suoritteesta riippumattomilla veroilla. Tässä tutkimuksessa muodostettiin neljä vaihtoehtoista hinnoittelumallia maanteiden tienpidon kustannusten kattamiseksi. Tutkimuksen tavoitteena ei ollut tuottaa valmiita hinnoittelumalleja ja maksuja vaan ennemminkin hahmottaa maksujen suuruusluokkaa ja kustannuksia käyttäjille sekä kartoittaa aiheeseen liittyvää tutkimustarvetta. Mallien muodostuksessa pyrittiin "aiheuttaja maksaa" -periaatteeseen. Hinnoittelumallit olivat polttoaineveron korvamerkintä, kiinteä maksu, muuttuva maksu ja kaksiosainen maksu. Maksut porrastettiin käyttäen kaikkia tai osaa seuraavista tekijöistä: ajoneuvoluokka, tieluokka ja alue. Muista malleista kuin polttoaineveronkorvamerkinnästä muodostettiin vähintään kaksi vaihtoehtoista maksua, jotka perustuivat Suomen kohdentamismenetelmään ja Vinjettidirektiivin kohdentamismenetelmään. Polttoaineveron korvamerkintä osoittautui kalliiksi maksuksi kustannuksiltaan eri käyttäjäryhmille, mutta sen keräyskustannukset taas edullisiksi. Kiinteässä tienkäyttömaksussa raskaan liikenteen maksut osoittautuvat joko liian kalliiksi tai edulliseksi kohdentamismenetelmästä riippuen. Muuttuvassa maksussa kilometrimaksuksi henkilöautoille muodostui 0,02-0,03 euroa kilometriltä ja raskaalle liikenteelle 0,02-0,26 euroa kilometriltä tieluokasta ja alueesta riippuen. Kaksiosainen maksu on muuttuvaa maksua edullisempi paljon ajaville, mutta kalliimpi vähän ajaville. Muodostetuista malleista hahmottuvat tienkäyttömaksujen suuruusluokat ja niiden kustannukset käyttäjille. Kaikkia malleja ei saatu muodostettua "aiheuttaja maksaa" -periaatteen mukaisesti, mutta se on korjattavissa kohdentamismenetelmien ja mallien jatkotutkimuksella ja kehityksellä. Potentiaalisimmiksi malleiksi osoittautuivat muuttuva- ja kaksiosainen tienkäyttömaksu. - Viranomaisen rooli kaupunkiraideliikenteessä
Insinööritieteiden korkeakoulu | Master's thesis(2015-04-27) Riipinen, LauraKaupunkiraideliikenne eli metro- ja raitioliikenne on kasvava liikennemuoto, ja uusia kaupunkiraideliikennehankkeita onkin suunnitteilla Suomessa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Suomessa ei kuitenkaan ole kaupunkiraideliikennettä koskevaa voimassa olevaa laintasoista sääntelyä. Sääntelylle on kuitenkin nähty tarve, sillä tällä hetkellä mikään ulkopuolinen taho Suomessa ei valvo kaupunkiraideliikennettä. Siitä on kuitenkin löydettävissä osittain vastaavia turvallisuusriskejä kuin rautatieliikenteessä, minkä vuoksi onkin vain vähän asiallisia perusteita jättää kaupunkiraideliikenne laintasoisen sääntelyn ulkopuolelle. Kaupunkiraideliikenne on rajattu myös EU:n rautatielainsäädännön ulkopuolelle sen paikallisen ja alueellisen luonteen vuoksi. Lisäksi rajausta on perusteltu sillä, että kaupunkiraideliikennejärjestelmät ovat suljettuja järjestelmiä eikä niistä ole yhteyksiä toisiinsa tai yleiselle rataverkolle. Täten esimerkiksi unioninlaajuiset yhteentoimivuustavoitteet eivät kaupunkiraideliikennettä koske. Kaupunkiraideliikenteen suhteen ei tutkimuksen perusteella ole tulevaisuudessa nähtävissä tai suunnitteilla unioninlaajuista sääntelyä. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää metro- ja raitioliikenteestä kansallisessa lainsäädännössään, ja moni maa, muut pohjoismaat mukaan lukien, onkin näin tehnyt. Kaupunkiraideliikenteen ja rautatieliikenteen eroavaisuuksien vuoksi kaupunkiraideliikennettä ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista ottaa rautatielainsäädännön piiriin. Tässä työssä on tutkittu metro- ja raitioliikenteen sääntelyä sekä viranomaisen toimintamalleja neljässä Euroopan maassa: Ranskassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Sveitsissä. Toimintamalleista on arvioitu yhtäläisyyksiä ja eroja sekä toimintamallien soveltuvuutta Suomeen. Kaikissa tarkastelluissa maissa kaupunkiraideliikenteeseen on kohdistettu laintasoista sääntelyä. Ranskassa ja Ruotsissa on erillisiä kaupunkiraideliikennettä koskevia säädöksiä, kun taas Sveitsissä ja Tanskassa kaupunkiraideliikenne kuuluu rautatielainsäädännön piiriin. Yhtenäisiä piirteitä tarkastelluissa maissa on tutkimuksen perusteella toiminnanharjoittamista varten vaadittava lupamenettely ja turvallisuusjohtamisjärjestelmä sekä kaluston ja rataverkon hyväksynnät. Merkittävät erot liittyvät vaadittavien lupien määrään, henkilöstön pätevyysvaatimusten määrittelyyn ja onnettomuuksien tutkintaan. Tutkimuksen perusteella on laadittu suositus Liikenteen turvallisuusviraston roolille kaupunkiraideliikenteessä. Liikenteen turvallisuusvirastosta tulisi kaupunkiraideliikennettä valvova ja luvat myöntävä viranomainen. Suositeltu malli on kevyehkö ja toiminnanharjoittajan omaa vastuuta korostava, mikä toisaalta asettaa myös haasteita turvallisuuden valvonnalle.